Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

3.4.06

Osa 15: Tuplasti iloa?


Neljännessätoista osassa seurattiin Rasmuksen ja Elsen lasten, Anrin, Aaronin ja Anteron, kehittymistä aina vauvoista teini-ikään. Kolmikon on nyt aika valloittaa yliopisto ja sen jälkeen saada jälkikasvua alulle!


Kaksoset saapuivat ensin yliopistolle. Heidän teini-ikänsä oli vain yhden lyhyen illan mittainen, niin kiire heillä oli päästä jo kasvamaan! Aaronista kasvoi komea nuori mies, mutta hänestä ei tulisi perijää. Sukuun ei tule enää yhtään mustahiuksista simiä, jos se vain on mitenkään mahdollista! (Kaikki suvun jäsenet ovat olleet mustahiuksisia, paitsi kantaäiti Sonja ja nyt Anri ja Antero.)


Anrista paljastuikin todellinen kaunotar! Anri peri Elsen sirot piirteet ja suvulle tyypilliset täyteläiset huulet :)


Pian Anterokin saapui yliopistolle. Hän päätti muuttaa pois kaksosten luota asuntolasta suvun osakuntataloon. Neljännen sukupolven Tytti oli hoitanut osakuntaa tällä välin. Vaikka Tytti oli Anteron isotäti, ei tämä näyttänyt poikaa päivääkään vanhemmalta :D


Anteron muutettua hän päätti pirauttaa postityttö (tai siis ex-postityttö) Susannalle, joka oli myös juuri saapunut yliopistolle. Susanna muuttikin pian osakunnan taloon. Hänestä oli kasvanut varsin kaunis, mutta tanssiessaan hän ei ollut oikein parhaimmillaan :D


Koska Anteronkin teini-ikä oli jäänyt varsin lyhyeksi, hän ei ollut ehtinyt saada edes ensisuudelmaansa. Susanna oli kuitenkin jo hänen hyvä ystävänsä ja pian heidän välilleen syttyi jotain muutakin <3


Antero oli onnensa kukkuloilla ja päätti samantien kosiakin Susannaa, joka tietenkin suostui onnellisena!


"Hei, onko yliopistolla? Täällä Antero. Minä ja Susanna haluaisimme keskeyttää yliopiston ja päästä jo elämään perhe-elämää. Ja omassa kodissamme, emme tahdo liikoja suvunjatkamispaineita."


Antero ja Susanna muuttivat siis omaan kotiinsa. He päättivät olla hankkimatta ainakaan vielä lasta, ja nauttia nuoruudesta ja toisistaan.


Myös Aaron jätti pian yliopiston taakseen. Suosiotavoitteinen simi muutti omaan pieneen mökkiinsä ja toivoi vielä joskus löytävänsä oman rakkaan eikä vain tusinaa uusia ystäviä.


Anrin tehtäväksi oli siis jäänyt Helmisten suvun jatkaminen. Siispä oli aika etsiä sopiva mies avuksi tähän tehtävään! Ennustajaeukko järjesti Anrille sokkotreffit, mutta ilmeisesti hän ei ymmärtänyt ettei Pertti Eririkas sopisi, sillä hän ei ollut npc tai kaupunkilainen.


Niinpä Anri päätti lähteä hieman kaupungille tutkailemaan sen tarjontaa! Anri tapasi useammankin miehen, mutta kaikki paikalle sattuneet olivat joko törppöjä tai erittäin rumia, tai pahimmassa tapauksessa molempia.


Anri oli kertonut äidilleen puhelimessa mieshuolistaan. Else päätti selailla hieman puhelinmuistiotaan ja päätti soittaa vanhalle ystävälleen Nisselle. Else tarjoili hienon illallisen, jolla Anri ja Nisse saivat tavata toisensa ensi kertaa. He tulivatkin heti juttuun!


Pian olikin juhlien aika, sillä Elsen ja Rasmuksen oli aika kasvaa vanhuksiksi!


Else pysyi varsin nuorekkaan näköisenä, varsinkin kun hiukset eivät edes harmaantuneet :)


Rasmuksesta taas tuli oikein söpö vanhus :) Nuo verkkarit vain lähtisivät pian vaihtoon!


Kun Anri oli vihdoin löytänyt sopivan miehen, hänkin päätti siirtyä seuraavaan elämänvaiheeseen!


Heti kotiin päästyään Anri soitti Nisselle. Lemmenlillutin sai kummankin herkistymään ja pian Anri saikin ensisuudelmansa hämyisellä takapihalla <3


Seuraavana iltana juhlittiinkin sitten Rasmuksen ja Elsen kultavuosipäivää. Elsen elämäntoive oli nyt toteutunut!


Anri päätti juhlan kunniaksi myös kosia Nisseä. Pian siis saataisiin jälleen juhlia :D


Jo kolmannet juhlat peräkkäisinä iltoina! Toivottavasti myös tuoreen avioparin elämä olisi yhtä juhlaa myös tästä eteenpäin :)


Onnistuineiden pippaloiden jälkeen pari vetäytyi makuuhuoneeseen. Seitsemäs sukupolvi tilauksessa!


Elämään kuuluu ylämäkien lisäksi myös alamäet. Rasmusparka sai potkut töistä! Nyt hän ei ikinä voisi toteuttaa suurinta toivettaan, eli päästä Rikollisneroksi :(


Anri tunsi itsensä pian huonovointiseksi. Seitsemäs sukupolvihan se siellä vain ilmoitteli tulostaan :)


Raskausaika sujui kuin hujauksessa ja sitten olikin jo aika synnyttää! Tulisikohan sieltä tyttö vai poika?


Ei vaan kaksoistytöt! Isoisän sylissä ruskeatukkainen Heidi ja äidin ihasteltavana vaaleahiuksinen Heta :)


Tuoreet isovanhemmat olivat aivan innoissaan pienokaisista! Kummallakaan ei ollut töitä (paitsi Elsellä oma yrityksensä), joten vauvoille riitti aina aikaa ja rakkautta joltakulta :)


Ja jälleen kerran oli syntymäpäivien aika!


Heidi sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 2
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 9
Vakava/leikkisä: 7
Marisija/kiltti: 4
Heidi on siis horoskoopiltaan Kaksoset.


Ja Heta sai taas nämä luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 2
Ujo/menevä: 3
Laiska/toimelias: 9
Vakava/leikkisä: 10
Marisija/kiltti: 5
Heta on Jousimies. Tytöillä on melko samanlaiset luonnepisteet, mutta Heidi on huomattavasti menevämpi kuin siskonsa.


Tietotavoitteinen Nisse oli Rasmuksen tavoin kiinnostunut taivaan ihmeistä, niinpä hän kulutti paljon aikaa tähtiä tuijotellen. Nissen riemuksi hänestä lopulta tulikin ensimmäinen Helmisten suvun jäsen, jonka ufot kaappasivat. Anri taas oli epätoivoissaan, palauttaisivathan ne varmasti hänen miehensä ehjänä takaisin?


Kyllähän se Nisse palasi täysissä hengen voimissaan takaisin, mutta hänellä olikin kasvamassa pieni yllätys vatsassaan!


Perhe odotti innoissaan perheenlisäystä, mutta pienet kaksoset eivät vielä mitään semmoisesta ymmärtäneet. Heta oli oikein suloinen ja rauhallinen pikku taapero..


..toisin kuin siskonsa, joka järjesti heti hirmuisen mekkalan jos ei saanut huomiota osakseen tarpeeksi! :D


Kaksosten perässä pysyminen oli rankkaa. Jopa niin rankkaa ja ajanvievää, että Rasmus unohti kokonaan syömisen olevan elintärkeää. Raukka kuoli nälkään keskellä kirkasta päivää :(


Koko perhe suri Rasmusta, etenkin pienet tytöt. Elämä kuitenkin jatkuu ja kaksosista kasvoi jo lapsia! Tässä Heidi..


..ja tässä Heta :)


Viimein oli Nissen synnytyksen aika! Saisivatko tytöt pikkuveljen vai -siskon?


VOI EI! Jälleen kaksoset! Tällä kertaa tyttö ja poika, Helena ja Heikki.

Kuinka Anri ja Nisse selviäisivätkään neljästä lapsesta? Se selviää ensi osassa :)

5 Comments:

  • At 3/4/06 16:04, Blogger helmisi said…

    UUMAMA
    MIKÄ MÄÄRÄ
    XDDDD
    Mullakin vasta kävi niin hassusti, että syntyi kaksoset vaikka rukoilin yhtä lasta...
    Ehkä tolla sun miehelläs on kaksosgeenit! XD
    Et pidä hauskaa, mutta kehotan että älä hanki enää lapsia...XD
    JOO HYVÄ JUTTU :DD
    MEENKI TÄST PELAMAAN :DDD

     
  • At 3/4/06 18:48, Blogger Boo said…

    Hyvää(tai oikeastaan huonoa) tuuria lasten kanssa :D
    Nätti tuo Anri ja myös hänen tyttärensä.

     
  • At 3/4/06 19:11, Anonymous Anonyymi said…

    Heheh, sait sitten neloset. :) Alienista perijä? XDD Kihkih. :D

     
  • At 5/4/06 10:30, Anonymous Anonyymi said…

    Hmm... alieneita... KIVAA!
    Montaks lisäriä sulla on ja kauanko oot tätä pelannu?

     
  • At 5/4/06 17:49, Blogger Nina said…

    Kiitokset taas kommenteista kaikille, niistä on aina kiva huomata kuinka te jaksatte aina vain lukea tarinaani! Viestinne saa aina hyvälle mielelle :)

    Onneksi sentään Heidi ja Heta ehtivät kasvaa lapsiksi ennen Helenan ja Heikin syntymää.. Olisin tullut hulluksi jos talossa olisi ollut kaksi taaperoa ja kaksi vauvaa samaan aikaan :D

    xaxa: Minulta löytyy kaikki kolme lisäriä :) Ja tätä legacya olen pelannut helmikuun alusta lähtien, ensimmäinen osa ilmestyi tasan kaksi kuukautta sitten!

    Seuraava osa tuleekin sitten jo tänään myöhemmin tai ehkä vasta huomenna, jos en saa kaikkea valmiiksi tänään :)

     

Lähetä kommentti

<< Home