Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

24.3.06

Osa 14: Monet juhlat ja yhdet hautajaiset


Viime osassa Rasmus ja Else saivat viimein toisensa, ja Else perusti myös oman yrityksensä. Nyt on kuudennen sukupolven aika päästä valloilleen!


Rasmuksen ja Elsen esikoiset, kaksoset Anri ja Aaron, olivat jo kasvaneet suloisiksi taaperoiksi!


Aaron sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 6
Ujo/menevä: 7
Laiska/toimelias: 10
Vakava/leikkisä: 5
Marisija/kiltti: 3
Aaron on siis Kaksoset, myös horoskoopiltaan :D


Ja Anri sai taas seuraavanlaiset luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 7
Ujo/menevä: 8
Laiska/toimelias: 6
Vakava/leikkisä: 2
Marisija/kiltti: 3
Anri on Oinas.


Kain vanhuudenpäivät kuluivat lähinnä kaksosten perässä juoksemisessa, sillä sekä Rasmuksella että Elsellä oli usein kiireitä töidensä kanssa. Vaikka kaksosten vahtiminen olikin toisinaan rankkaa, Kai oli iloinen isoisän roolistaan.


Onneksi kuitenkin lapset kasvoivat nopeasti! Kaksi taaperoa kerrallaan on aika voimia vievää jokaiselle :D


Kesken syntymäpäivien taloon saapui kutsumaton vieras! Kuinka Viikatemies osasikaan valita näin huonon ajan käynnilleen?


Pikkuinen Aaron oli juuri kasvamassa lapseksi kun Kain oli aika lähteä! Kylläpä oli onnettomat syntymäpäivät!


Kaikeksi onneksi Aaronille jäi kuitenkin hyvä muisto kasvustaan, sillä onneksi hän ei juuri sattunut pelkäämään sukulaisen kuolemaa :)


Anrilla taas oli ollut peloissaan sukulaisen kuolema ja vanhemmat saivat lohdutella tyttöä tovin ajan leikkimällä hänen kanssaan. Lopulta kuitenkin Anristakin kasvoi onnellisesti lapsi :)


Kaksosten ensimmäinen koulupäivä! Molempia taisi hieman jännittää :)


Seuraava päivä sattuikin olemaan lauantai, joten koko perhe oli kerrankin koolla syömässä yhdessä lounasta. Else kertoi lapsilleen iloisen uutisen: "Te saatte pian pikkuveljen tai -siskon. Sen kunniaksi ajattelimme, että viettäisimme tämän päivän kokonaan yhdessä ja käydään myös vähän kaupungilla!"


Lounaan jälkeen tehtiin ensimmäisenä yhdessä läksyt, jottei niitä tarvitsisi sitten myöhemmin enää miettiä.


Läksyjen jälkeen perhe suuntasi Rasmuksen siskontytön Annin kauppaan, jossa myytiin kaikenlaisia käsintehtyjä tavaroita. Anni ja Anri tulivat heti toimeen ja ajan myötä serkuksista tulikin varsin hyvät ystävät :)


Kaksoset löysivät molemmat itselleen mieluisat lelut kaupan tarjonnasta ja vanhemmat lupasivat maksaa heille ne :) Anri osti Pelleboksin ja Aaron lelurobotin. Päivä oli kaikkien mielestä oikein onnistunut :)


Päivät kuluivat nopeasti ja pian olikin jo sen uuden pikkusisaren aika saapua maailmaan!


Toinen Helmisten sukuun syntynyt vauva, jolla ei ollut mustia hiuksia, jippii! :D Uusi tulokas nimettiin Anteroksi.


Rasmus eteni urheilu-urallaan varsin mukavasti. Tällä menolla hän ehtisi saavuttaa kahden uran huipun elämänsä aikana! Ennen vanhuutta Rasmuksen olisi kuitenkin muistettava vaihtaa vielä rikollisuralle, sillä sen huipun saavuttaminen oli hänen elämäntoiveensa.


Kaksoset ihailivat suuresti hyväkuntoista isäänsä. Hekin haluaisivat olla joskus isän kaltaisia! Anri ja Aaron juoksivatkin usein kilpaa esteradalla :D


Anterosta oli kasvanut aivan huomaamatta todella suloinen taapero! Hän sai luonnepisteitä seuraavasti:
Sottapytty/siisti: 6
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 8
Vakava/leikkisä: 3
Marisija/kiltti: 3
Antero on siskonsa tavoin Oinas.


Anri oli kyllästynyt nopeasti pelleboksiinsa, joten hän antoi sen pikkuveljelleen. Siitä tulikin oikein rakas leikkikaveri Anterolle :)


Else yritti ohjata nuorimmaistaan kokeilemaan myös leluja, joilla oppisi jotain taitoja leikin ohella. Antero ei kylläkään oikein pitänyt äidin ehdottamasta palikkapelistä, kun typerät palikat eivät oikein suostuneet menemään niistä rei'istä sisälle, joihin Antero yritti niitä laittaa :D


Jälleen syntymäpäivien aika, Anterosta kasvoi lapsi!


Seuraavana iltana oli taas jo toiset juhlat, sillä kaksosista kasvoi teinejä! Anri sai nautintotavoitteen ja toivoo pääsevänsä Julkkiskokiksi.


Aaron taas sai suosiotavoitteen ja haluaa Kapteeni Sankariksi! Kaksoset lähtivät samantien juhlien jälkeen yliopistolle, joten jätämme heille hyvästit nyt ensi osaan saakka!


Kun talossa ei ollut enää aivan pieniä lapsia, Else pääsi keskittymään taas paremmin yrityksensä johtamiseen. Kaupalla sujuikin melko mukavasti, mutta eräänä päivänä sattunut tulipalo oli aika katastrofaalinen! Else oli ensinnäkin unohtanut hankkia palovaroittimen, joten palokunnan paikalle saaminen kesti melko kauan. Sillä aikaa asiakkaat ehtivät hätääntyä pahan päiväisesti ja monet menettivät uskollisuustähtiään! Ja kun viimein palokunta saapui paikalle, kauhistuneet asiakkaat olivat tukkineet pienen keittiön niin pahasti, ettei palomies edes päässyt sammuttamaan tulipaloa. Onneksi lopulta asiakkaat ymmärsivät tehdä tilaa ja palomies pääsi töihinsä. Muuta vahinkoa ei päässyt käymään kuin että yritys laski kaksi tasoa alaspäin menetettyjen uskollisuustähtien takia :/


Antero osoittautui varsin ahkeraksi koululaiseksi, sillä varsin pian hän toi koulusta mukanaan ensimmäisen kympin todistuksensa. Jippii!


Samana päivänä Antero toi koulustaan myös uuden kaverinsa, Anniinan. Tyttö oli Anteron serkku, mutta jostain syystä he pääsivät tapaamaan toisensa vasta koulussa.


Vietettyään mukavan iltapäivän Anniinan kanssa Anteroa alkoi kiinnostamaan vähän enemmänkin tytöt.. Sillä seuraavana aamuna poika ryntäsi ulos heti, kun huomasi postityttö Susannan kulkevan katua pitkin :D


Taas juhlien aika, sillä Anteron oli aika kasvaa teiniksi!


Ja miten söpö teini Anterosta kasvoikaan! Antero sai mammonatavoitteen ja haluaa päästä Talousneroksi.


Antero oli kutsunut syntymäpäivilleen Susannan, josta oli tullut hänen hyvä ystävänsä. Parilla synkkasi heti ja Antero kysyikin tytöltä: "Hei beibi, lähdetkö kanssani yliopistoon niin voidaan jatkaa siellä suhdettamme?" :D

Ensi osassa päästäänkin seuraamaan, kuinka Anrin, Aaronin ja Anteron yliopistoelämä sujuukaan! Ja päättikö Susanna lähteä Anteron matkaan :D

6 Comments:

  • At 24/3/06 18:46, Anonymous Anonyymi said…

    Terve taas!
    Kai oli aika ilkeä kun meni tuolla lailla kesken toisten synttäreiden kuolemaan. ;)
    Toivottavasti Anteron söpöys on pysyvää laatua. Ettei se muutu tuosta hirveästi kasvaessaan. 8)

    Asiasta kolmanteen, mietin tässä kovasti josko tosiaan aloittaisin oman legacyn. Alotitko sä extreme startilla vai ihan normaalisti? Ku ei vanha enää muista.
    En tosin tiedä teenkö siitä legacy-tarinaa. Kerran yritin ja oli hirveän vaikea keksiä miten asiat ilmaisisin.

     
  • At 25/3/06 15:34, Blogger Boo said…

    Suloinen tuo Antero ^^
    Hieno jatko taas.

     
  • At 27/3/06 16:05, Anonymous Anonyymi said…

    Miten pelin kameralla voi saada noin hyviä kuvia? o: Mulla tulee aina sellasia pikselöityneitä.

    Tää sun tarinas on aivan ihana! <3 näät varmasti kovaa vaivaa kun teet tätä. :D Kiitos miljoonasti, sivu on jo suosikeissa! ^^ Onko sinulla muita legacytarinoita?

     
  • At 1/4/06 19:44, Blogger Nina said…

    Kiitokset kaikille kommenteista!

    maranwel: Aloitin legacyn extremellä juu.. Tontti ei tosin ole se kaikista suurin mikä pitäisi olla siinä koska koneeni ei jaksa sitä pyörittää. Säädin oikean summan sitten familyfunds -koodilla, jotta rahasumma olisi sitten se sama kuin isomman tontin oston jälkeen :) Linkitän sinut sitten ensi osan yhteydessä! Oli muuten kiva alku :)

    hikke: Uskollisuus tähtiä menetetään silloin kun tulee niitä miinuksia tarpeeksi, aivan kuten marawel tuossa sanoikin. Miinuksia tulee ikävistä kokemuksista kaupassa, esim. kun palvelu on liian hidasta, joku kiusaa asiakasta tai sitten vaikka kun sattuu syttymään tulipalo.

    kiffe: Onhan sinulla pelikameran asetukset kunnossa? Ne pitää olla korkeimmilla mahdollisilla että tulee hyviä kuvia :) Itse en kyllä sitä ymmärrä kun minulla muuttuu aivan yhtäkkiä joskus simien vaatteiden tarkkuus, aivan ilman että olen koskenut mihinkään asetuksiin tms. Eikä niitä sitten saa palautettua tarkemmiksi, sekin tapahtuu sitten omalla ajallaan :S Ja minulla oli toinen legacytarina netissä, mutta se oli domainillani, joka sulkeutui tuossa viime kuun puolivälissä :/ Intoja oli jo kaikki kymmenen sukupolvea, sen takia aloitinkin tämän uuden legacyn :) Tällä hetkellä netistä ei siis löydy kuin tämä yksi tarina minulta.

    Seuraava osa on sitten tulossa varmaankin huomenna! :)

     
  • At 2/4/06 17:51, Anonymous Anonyymi said…

    Hiho, tämä legacytarina on yksi niistä harvoista, joita luen säännöllisesti. Se vaan on niin kiva. :>

    Linkitin sinut omaan legacy-tarinaani. :P

     
  • At 3/4/06 14:51, Blogger Nina said…

    Kiitos jjack! On aina kauhean mukava saada positiivista palautetta, se tsemppaa jatkamaan tarinaa silloin kun on innostus vähän kadoksissa :) Linkitän sinut myös, olen juuri tässä lisäämässä seuraavaa osaa nettiin!

     

Lähetä kommentti

<< Home