Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

5.5.06

Osa 22: Hääspesiaali


Tämä osa on erikoisosa ja siksi normaalia lyhyempi. Viime osassa Inka, Iida, Iiris, Irene, Gunnel ja Kristo kävivät kaikki yliopistolla (toiset viipyen siellä toisia pidempään) ja löysivät elämänkumppanit itselleen. Nyt on aika viettää kuudet häät ja Maura saa elämäntoiveensa toteutettua!


Inka, Iiris ja Irene olivat muuttaneet yhteen yliopiston jälkeen. Kun kolmikko oli viimein kasassa, he päättivät viettää suuret triplahäät! Häitä varten olisi tehtävä paljon valmisteluja, joten sisarukset päätivät lähteä kohti kaupungin ostoskeskuksia.


Tytöt kiersivät kaikki kaupungin morsiusliikkeet ja lopulta viimeinenkin oli löytänyt mieleisensä asun. Kaikki ostokset saatiin viimein tehtyä ja juhlapaikka saatiin kuntoon, ja juhlat pystyivät alkamaan!


Juhlat alkoivat hienolla juhla-aterialla. Kaikki saivat varmasti vatsansa täyteen näillä herkuilla!


Aterian jälkeen siirryttiin itse seremoniaan. Vanhimpana sisaruksista Inka sai kunnian olla ensimmäinen vihittävä Tarvonsa kanssa.


Tässä onnellinen pari numero yksi!


Seuraavana vuorossa olikin Iiris, joka oli kolmikon toiseksi vanhin.


Ja niin saatiin onnellinen pari numero kaksi!


Viimeisenä (muttein tietenkään vähäisimpänä) toisensa saivat Irene ja Visa.


Onnellinen pari numeron kolme :)


Kun kaikki kolme paria oli vihitty, oli aika siirtyä tanssilattialle! Aluksi parit tietenkin tanssivat perinteiset häävalssit, mutta illan ehtiessä pidemmälle vauhti vain kiihtyi!


Triplahäistä tulikin lopulta oikein ikimuistoiset jokaiselle läsnäolleelle. Näistä juhlista puhuttaisiin vielä pitkään, todellakin!


Gunnel ja Kristo eivät kuitenkaan välittäneet järjestää itselleen suuria häitä. Niinpä he vaihtoivat sormuksensa kaikessa hiljaisuudessa, yhteisen kotinsa etupihalla. Ensimmäisenä Gunnel ja Tauno saivat toisensa, ja heistä tuli onnellinen pari numero neljä!


Ja seuraavaksi Kristo sai Maikkinsa. Onnellinen pari numero viisi siis <3


Vielä oli yhdet häät jäljellä, nimittäin Iidan, suvun perijän häät! Iida oli kovin onnellinen saadessaan Arinsa virallisesti itselleen, Ari oli onnellinen sekä Iidasta että Iidan perheen suurista varoista, ja Maura oli onnellinen perheenlisäyksestä ja suurimman toiveensa toteutumisesta! :D


Ja niin saatiin viimein onnellinen pari numero kuusi <3


Virallisuuksien jälkeen pystyi jälleen rentoutumaan, ja Iida päätti keventää tunnelmaa hieman leikkimällä ruualla Arin kustannuksella :D


Myös Iidan ja Arin häät olivat menestys ja juhlien päätteeksi pari pääsikin pienellä häämatkalle!

Ensi osassa onkin sitten kymmenennen sukupolven aika saapua maailmaan. Helmisten tarina ei kuitenkaan pääty siihen, vaan on aika kääntää täysin uusi lehti suvun tarinassa. Se, mitä uusi lehti tuo tullessaan, selviää ensi osan lopuksi!

12 Comments:

  • At 5/5/06 16:28, Blogger Hayley said…

    Ooh, Iidan ja Inkan hääpuvut ovat U-P-E-I-T-A! (Mun pitääkin käydä hakemassa pronupista tulevalle perijälle hääpuku,ettei se tarvitse tyytyä siihen vihreeseen pelin valmismekkoon xP)
    Juu, hölisen omiani. :D Pitikin muuten kysyä, että mistä tuo Inkan kampaus on? On aikas nätti nimittäin :]
    Kumpa sinun Helmisten tarina jatkuisi vielä mooonta jaksoa.On niin mukava lukea tätä.

     
  • At 5/5/06 16:47, Blogger Boo said…

    Kiva että jatkuu vielä legacynkin jälkeen :)

     
  • At 5/5/06 17:28, Blogger helmisi said…

    Tiitiddidii, tiitittidii.


    Linkitätkö minutkin? Ossa:
    http://thesims2.ea.com/mysimpage/uploads.php?user_id=2654013&nstart=1&asset_type=story

     
  • At 5/5/06 20:49, Anonymous Anonyymi said…

    Tämä on ollut lempilegacyni A-I-N-A. :) Ja todella ihanaa, että tämä jatkuu vielä LC:nkin jälkeen. Minä rakastan tätä LC sukua. <33333

    P.s linkittäisitkö minut, jos minä linkitän sinut?

     
  • At 5/5/06 22:48, Blogger helmisi said…

    Huppista! Linkkini ei näy kunnolla..XD
    Odotas.
    http://thesims2.ea.com/mysimpage/uploads.php?user_i
    d=2654013&nstart=1&asset_type=story

    Noin ja kaikki yhteen xD
    Onneksi tämä jatkuu jälkeenkin^^

     
  • At 7/5/06 09:45, Anonymous Anonyymi said…

    Ihana spesiaali. :D Häät ovat todella kauniit. <3

     
  • At 7/5/06 09:46, Anonymous Anonyymi said…

    Ja minun on pakko häiritä taas kysymyksilläni, mutta missä naapurustossa Helmiset asuvat?

     
  • At 7/5/06 11:23, Anonymous Anonyymi said…

    Ihana hääspesiaali :). Kauniit häät oli jokaisella. ^^

    (Tää ei liity aiheeseen mutta: Mun legacy ei koskaan tule nettiin koska pelin kamera ei toimi.)
    Juhuu, tää suku ei lopu kun LC loppuu! Jipii ! (Vai ymmärsinkö ihan väärin? :P)

     
  • At 11/5/06 16:46, Blogger Nina said…

    Kiitokset taas kaikille kommenteista! :)

    hannis: Hiukset tulivat modthesims2.comista lataamani Jessica Alban mukana, ne varmaan löytyvät sieltä kun laitat hakusanaksi "Jessica Alba" :)

    hemppu: Linkitän toki, heti seuraavan osan yhteydessä!

    prettymouse: Linkitän tietysti! Oletkin jo linkittänyt minut, linkitän sinut seuraavassa päivityksessä :)

    kiffe: Kyllä minulta saa aina kysellä ihan huoletta, vastaan aina jos vain osaan :D Helmiset asuvat omatekemässäni naapurustossa, Lyhtylaaksossa. Sitä en ole tainnut edes mainita ikinä tarinassa! :D

    jade: Ymmärsit ihan oikein :D Miten se kamerasi ei toimi? Olethan varmasti etsinyt kuvia sitten oikeasta paikasta? Ennen jotain lisäosaa (varmaan Yöelämää) kuvat tulivat eri paikkaan kuin sen jälkeen. Ne löytyvät Omat tiedostot\EA Games\The Sims 2\Neighborhoods\?\Storytelling, johon kysymysmerkin kohdalle tulee naapuruston numero (N001 Kauniala, N002 Outolaakso jne.) Toinen tapa on tietenkin sitten ottaa kuvia print screenillä, mutta se on kyllä sitten vähän työläämpää :/

    Seuraava osa on sitten tulossa joko tänään myöhemmin tai huomenna! :)

     
  • At 11/5/06 20:43, Anonymous Anonyymi said…

    Olen ettinyt oikeesta paikasta, mut se kamera ei sil taval toimi, et kun mä otan sen, ni se on pelkkä musta se kuva... Kiva jos ymmärsit.

     
  • At 11/5/06 21:52, Blogger Nina said…

    Voihan harmi :( Tuohon sattaisi auttaa virallisten sivujen päivitykset (kokeile jos et ole vielä kokeillut, niistä ei ainakaan ole haittaa) tai sitten viimeisenä vaihtoehtona uudelleen asunnus (jota en suosittele ellei sitten kuvien puute harmita todella paljon). Toivottavasti saisit kuvat joskus toimimaan, olisi kiva lukea sinunkin tarinaasi!

     
  • At 31/5/07 21:32, Blogger jukujaku said…

    moi miten noi hiukset saa?siis kaikki niiku

     

Lähetä kommentti

<< Home