Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

25.2.06

Osa 8: Vilinää ja vilskettä


Edellisessä osassa Julia ja Lehtori saivat neljä lasta, Tanja, Tarun sekä kaksoset Tytin ja Terhon. Vanhimmat lapsista olivat sentään jo lapsia, mutta kaksoset olivat vasta pieniä vauvoja! Kuinka suurperhe oikein selviäisi arjesta?


Otson rakas puoliso Ira oli kuollut vanhuuteen vain 68 vuotiaana. Edesmennyttä vaimoaan paljon nuorempi Otso kaipasi kovasti rakasta rinnalleen, joten hän päätti ottaa yhteyttä paikalliseen treffipalveluun.


Ennustajaeukko valitsi Otsolle seuralaiseksi Lenita Seipäisen, jota naapurin vampyyri oli puraissut. Otso hieman pelästyi vamppyyria ensin, kun ei koskaan ennen ollut sellaista nähnytkään!


Otso voitti kuitenkin ennakkoluulonsa ja treffeillä olikin sitten ihan mukavaa. Lenita ei kuitenkaan oikein sytyttänyt Otsoa, ja niin pari lopetti treffit pelkkinä ystävinä. Otso rakasti yhä vain Iraansa, eikä ollut ainakaan vielä valmis uuteen suhteeseen.


Tanjan ahkerointi kinkkisten koulutehtävien parissa palkittiin viimein. Hän sai elämänsä ensimmäisen kympin! Kyllä nyt kelpasi kehuskella muille!


Tanja ja Taru kehittivät taitopisteitään aina kun koulunkäynniltään vain ehtivät. Shakin peluu oli yksi tyttöjen ehdottomista suosikeista. Aina silloin tällöin Tanja huijasi viatonta pikkusiskoaan pelissä huijaamalla tämän huomion johonkin muuhun kuin peliin! Ei ihme että Tanja aina voitti pelit :D


Tyttöjen äiti taas uurasti töittensä parissa. Eräänä päivänä hän viimein sai ylennyksen Rikollisneroksi ja ansaitsi samalla ikuisen platinamielialan! Viimeinen työpäivä ennen ylennystä oli kuitenkin niin rankka, että Julia nukahti pihalle heti autosta ulos päästyään.


Mutta kaikki se oli vaivan arvoista. Julialla oli nyt tyylikäs rikollisneron työasu ja töihin haettiin upealla limusiinillä! Limusiinin kuljettaja tosin oli Juliasta todellinen kauhistus. Kuinka ne saattoivatkaan pilata jokaisen työpäivän laittamalla Julian näkemään sen kuvatuksen joka ikisenä aamuna!?! :D


Pian olikin jälleen syntymäpäivien aika! Pikkuisesta Tanjasta kasvoi jo teini! Hän sai tavoitteekseen romantiikan ja elämäntavoitteekseen olla Julkkiskokki.


Tanja oli jo kyllästynyt ainaiseen kotona olemiseen ja tahtoi jo päästä valloittamaan maailmaa. Niinpä hän soitti yliopistolle ja sai muutaman stipendin ja taksin hakemaan häntä. Heihei Tanja, nähdään seuraavassa osassa!


Pikkuisista kaksosistakin oli jo aivan huomaamatta kasvanut taaperoita. Tytti sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 5
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 3
Vakava/leikkisä: 3
Marisija/kiltti: 10
Tytti on siis horoskoopiltaan Vaaka.


Terho sai taas seuraavanlaiset luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 5
Ujo/menevä: 4
Laiska/toimelias: 3
Vakava/leikkisä: 6
Marisija/kiltti: 10
Ja Terho on horoskoopiltaan Vesimies.


Tanjan lähdöstä seuraavana iltana koitti surullinen hetki. Perheen oli aika jättää hyvästit Otsolle, jolla oli varsin pitkä ja hyvä elämä. 81 vuoden aikana hän oli saanut kerättyä kaikki taitopisteet kasaan ja saavuttanut kahden eri uran huipun ja vielä ilman yliopistoa!


Vielä samana iltana juhlittiinkin kaksosten syntymäpäiviä. Pienet ja somat juhlat pidettiin vain perheen kesken.


Tässä on Terho lapsena..


..ja tässä Tytti. He eivät näytä kovinkaan paljoa toisiltaan, ennemmin Tytti ja Taru näyttävät kaksosilta :D


Talossa oli varsin villi meininki aina iltaisin, kun kolme lasta palasivat koulusta ja kaipasivat huvitusta. Onneksi kaikki kolme tulivat keskenään toimeen vallan mainiosti, joten jonkinlainen rauha sentään säilyi talossa!


Kahdeksan logiikkapistettä (ne tulevaan stipendiin tarvittavat) olivat jo Tarulla hallussa, joten hän aloitti (kaksosten vallatessa shakkipöydän) opettelemaan maalaamista. Maalaustelineestä tuntui tulevan pian Tarun uusi paras ystävä ja taitopisteet nousivat hurjaa vauhtia ylöspäin!


Seuraavana sunnuntaina koko perhe päätti lähteä retkelle Stadiin. Jotenkin kaikki viisi onnistuivat ahtaamaan itsensä perheen pikkuiseen autoon :D


Ensimmäiseksi mentiin keilaamaan. Lapset olivat innoissaan, sillä he eivät koskaan ennen olleet nähneet mitään keilauksen kaltaistakaan! Vaikka keilapallo oli isompi kuin Terhon oma pää, hän onnistui silti ensimmäisellä yrityksellään kaatamaan kaikki paitsi yhden keilan kumoon. Poika oli selkeä luonnonlahjakkuus tässä lajissa!


Keilaamisen jälkeen mentiinkin syömään. Jokainen sai tilata mitä halusi, ja kaikki lapset tietenkin ottivat jotain makeaa. Tarulla oli kaikista suurin kakun pala! "Minusta tulee sitten isona sumopainija. Minun täytyy syödä monta kokonaista kakkua että olen varmasti tarpeeksi iso!" tyttö ilmoitti. Lehtori oli kauhuissaan ja toivoi kovasti Tarun vain vitsailevan!


Illalla kotiin palatessa lapsia odottikin suuri yllätys. Oli joulu ja itse Joulupukki tuli vierailemaan!


Lapsia jännitti hirveästi Joulupukin näkeminen, olihan tämä hieman pelottava hohotuksineen ja kaikkineen! Taru uskaltautui lopulta jopa hieman leikkimään Joulupukin kanssa, mutta kaksoset ajattelivat olevan varminta pysyä vain taka-alalla..


Julia ja Lehtori olivat väsyneitä, mutta onnellisia pitkän päivän jälkeen. Joulupukki oli lahjoittanut perheelle uudet, hienot stereot ja tämän jälkeen lähtenyt. Pipareiden syönnin jälkeen lapset kävivätkin sitten jo nukkumaan. Talon hiljetessä vanhemmat löysivät toisensa mistelinoksan alta.. Olipa tämä täydellinen joulupäivä!


Ilmeisesti kaikki olivat kovin väsyneitä rankan päivän jälkeen. Seuraavana päivänä kaikkien lähdettyä töihin ja kouluun kuusi syttyi palamaan! Kaikeksi onneksi olohuoneeseen oli takan takia asennettu palohälytin, eikä tuli päässyt leviämään tyhjässä talossa. Siinä olisikin ollut mukava yllätys, palata nyt poroiksi palaneeseen kotiin!


Julia oli jo kyllästynyt Rikollisneron hommiin ja oli vaihtanut sotilasuralle. Molemmilta aloilta vaadittiin hyvää kuntoa ja muutenkin aikalailla samoja taitoja, joten ylennyksiä oli varsin helppo ansaita.


Julialla oli kuitenkin siivouksen jalo taito kokonaan jäänyt unohduksiin, joten hän päätti hieman harjoittaa taitojaan isänsä ansaitsemalla sormenjälkijäljittimellä. Jäljittimin saloja tutkiessa Julialta meni täysin ohi korvien Tarun ilonhuudahdukset tämän palatessa koulusta. Taru oli viimein saanut koulussa ensimmäisen kympin todistuksen!


Muutamaa iltaa myöhemmin oli taas aika järjestää juhlat, tällä kertaa Julian ja Tarun kunniaksi. Kasvaminen oli aina yhtä jännittävää!


Julia ikääntyi varsin arvokkaasti, vaikka vaatteet olivatkin aivan kamalat! Onneksi oli vaatekaapit keksitty.. Tarusta taas kasvoi oikein söpö teinityttö. Hän sai suosiotavoitteen ja hän toivoi tulevansa, ei sumopainijaksi, vaan Julkkiskokiksi. Siinä olikin sitten tavoittelemista, varsinkin kun Tarulla ei ollut vielä ainuttakaan ruuanlaittopistettä :D


Ensi töikseen juhlien jälkeen Taru päätti hankkiutua eroon siitä vatsasta, jota oli kasvattanut sitä sumopainintaa varten. Juoksumaton käyttö ei vain ollutkaan aivan niin helppoa, kuin Taru oli ajatellut!


Onneksi se kaikki räpiköinti kuitenkin auttoi ja pian Taru olikin sitten huippukunnossa! Tai ainakin melkein, Taru vain tykkäsi hieman esitellä laihempaa itseään muille :D


Kun kroppa oli hoidettu kuntoon, Taru sai paljon lisää itsevarmuutta ja päätti kokeilla sokkotreffejä. Treffiseuraksi Taru sai Severi Marttalan, söpön kassapojan lähikaupasta.


Severin mielestä Taru oli kuumaa kamaa. Oli syytäkin olla, olihan treffeistä maksettu 50000 simeleonia!


Taru ja Severi tulivatkin mainiosti toimeen keskenään. Parin ensisuudelma olikin sitten treffien päättyessä. Ilta pimeni juuri sopivasti tapausta varten, voi kun se oli niin söpöä <3


Severin mielestä treffeillä oli mahtavaa. Yöllä poika hiippaili Helmisten ovelle ja jätti pienen ruusun ihastukselleen!


Aamulla Taru päätti lähteä yliopistoon. Teini-ikä saisi nyt jäädä lyhyeksi kun nuoren aikuisen elämä tuntui Tarusta niin houkuttelevalta!

Seuraavassa osassa vielä kaksoset kasvavat teineiksi, ja sitten pääsemme näkemään, kuinka neljä nuorta Helmistä valtaavat yliopiston! Vai jääkö valtaus jälleen lyhyeksi, kuten aiemmilla sukupolvilla?

21.2.06

Osa 7: Ensin työ, sitten lapset


Yliopistolta palattuaan Julia nai Lehtorin, ja pari päätti ensin keskittyä uriinsa. Kun työasiat oli hoidettu mallilleen, oli viimein aika saada alulle neljäs sukupolvi!


Julian ja Lehtorin esikoinen peri isänsä silmien ja ihon värin sekä molempien vanhempiensa mustat hiukset. Suloinen pikku tyttö nimettiin Tanjaksi.


Jo samana päivänä Julia tunsi itsensä huonovointiseksi. Oliko hän jälleen raskaana?


Pikkuisesta Tanjasta kasvoi nopeasti taapero. Tuore isä oli erittäin ylpeä tyttärestään, tämän ensimmäinen sana kun oli isi! Tanja sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 10
Ujo/menevä: 10
Laiska/toimelias: 6
Vakava/leikkisä: 3
Marisija/kiltti: 1
Horoskoopiltaan Tanja on siis Oinas. Tulipa hänestä aikalainen marisija!


Isoisä Otsokin oli innoissaan Tanjasta. Oli niin mukavaa päästä taas näkemään pikkuisia lapsia! Otso oli kuitenkin ehtinyt unohtamaan erään tärkeän asian, joka nyt karvaasti muistui mieleen: Älä ikinä heitä ilmaan juuri syötettyä taaperoa! :D


Julian epäilykset osuivat oikeaan, hän oli jälleen raskaana! Pian Tanja saisi pikkuveljen tai -siskon, :)


Raskauden alkuvaihe oli yllättävän helppo. Julialla riitti energiaa viettää aikaa rakkaan esikoisensa kanssa, Tanja jopa oppi kävelemään äidin opastuksella!


Loppuvaihe raskaudesta olikin sitten rankempi ja Tanjaparka sai viettää useita tunteja aivan yksin kehdossaan. Julia vain söi ja nukkui ja muut aikuiset olivat töissä.


Julian oli lopulta soitettava lastenhoitaja paikalle hänen vanhempansa kauhukertomuksista huolimatta. Toivottavasti hoitaja ei tällä kertaa sytyttäisi itseään tuleen tai ketään muutakaan!


Onneksi vauva kuitenkin syntyi pian ja lastenhoitaja voitiin lähettää pois. Pikkuinen nimettiin Taruksi. Hän peri isosiskonsa tavoin isän silmät ja ihonvärin ja mustat hiukset.


Tanjasta kasvoikin jo lapsi, äidin pikku keijukainen!


Tanja odotti innoissaan ensimmäistä koulupäiväänsä. Koulubussiin lähdettiin hymyssä suin ja hieman jännittyneenä tulevasta!


Ilmeisesti koulu ei ollutkaan aivan yhtä hauskaa kuin Tanja oli odottanut, sillä seuraavana kouluaamuna Tanja nousi ylös sängystä hammasta purren.


Tarustakin kasvoi pian jo suloinen pikku taapero! Hän sai luonnepisteitä seuraavasti:
Sottapytty/siisti: 9
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 3
Vakava/leikkisä: 4
Marisija/kiltti: 4
Tarukin on Tanjan tavoin Oinas, mutta hän on siskoaan kiltimpi. Sitä ja leikkisyyttä lukuunottamatta Tarulla on pistettä tai paria vähemmän luonnetta kuin sisarellaan.


Taru oli varsin taitava oppimaan. Isoisän käsi oli jostain syystä jumittunut paikoilleen ja niin Taru sai oppia kävelemään vain yhden käden avustuksella. Kylläpä tyttö oli taitava :)


Tanjan marisijan luonne pilkahti aina silloin tällöin terävänä esiin. Eräänä päivänä ruokapöydässä tyttö nyrpisteli nenäänsä ja tokaisi "Tämä isän chili con carne on aivan hirveää!" Tanja ei oikein ymmärtänyt hyvistä käytöstavoista mitään vaan laukoi mielipiteitään kovaäänisesti muista välittämättä.


Kerrankin Otso yritti opettaa lapsenlapselleen mekaaniikan ihmeellisiä saloja, mutta Tanja vain piteli nenästään kiinni ja valitti koko homman haisevan ja pahasti.


Julia kuitenkin rakasti tytärtään ja halusi tälle vain parasta. Niinpä hän kutsuikin eräänä iltana yksityiskoulun rehtorin kylään.


Ilta onnistui erittäin hyvin ja Tanja pääsi kuin pääsikin yksityiskouluun! Siitä hän sentään osasi olla kiitollinen.


Seuraavana aamuna Julia huomasi olevansa jälleen raskaana. "Vielä yksi pikku Helminen lisää, ihanaa!" Julia ajatteli.

Julia koetti viettää rankan raskauden aikana aikaa myös Tarun kanssa. Juuri puhumaan oppinut tyttö sanoi Julialle, että hänkin haluaisi saada monta ylennystä niinkuin äiti. "Kulta pieni, sinun täytyy vielä kasvaa hieman tuosta ensin. Nauti nyt vain lapsuudestasi!" kehoitti ylpeä äti.


Lehtori uurasti pitkää päivää yleislääkärinä, eikä siksi ehtinyt paljoakaan nähdä tyttäriään. Iltaisin töiden jälkeen hän kuitenkin usein hiipi peittelemään pikku tyttöjään, jotta edes joskus ehtisi näitä näkemään.


Pian koittikin jo Tarun toiset syntymäpäivät! Lehtori sai kunnian auttaa Tarua kasvamisessa kun kerrankin ehti mukaan juhliin.


Tarusta kasvoi oikein kaunis lapsi! Jos hän on nyt jo näin hurmaava, kuinka kaunis hänestä tulisikaan sitten vielä vanhempana?


Juhlien jälkeen Lehtorin tuli nälkä ja niinpä hän ryhtyi kokkaamaan itselleen hieman lohta. Jotenkin Lehtori kuitenkin onnistui sytyttämään tulipalon! "Eihän kukaan huomaa tätä? Kuinka noloa, minulta puuttuu vain kaksi kokkauspistettä täydestä kymmenestä ja silti onnistuin sytyttämään tulipalon!" Lehtori hätäili.


Palohälytin hälytti paikalle palokunnan kiitettävän nopeasti, eikä kukaan edes ehtinyt Lehtorin lisäksi huomaamaan tulipaloa. Lehtori huokaisi helpotuksesta ja kuiskasi palomiehelle (tai hän oli kyllä palonainen), että tapaus saisi jäädän heidän väliseksi salaisuudeksi.


Julia ja Tanja olivat erittäin läheisiä. Julia oli päättänyt olla toistamatta oman äitinsä virheitä ja koetti luoda kaikkiin lapsiinsa läheiset suhteet.


Ja niin jälleen oli synnytyksen aika! Joka kerta se näytti aivan yhtä tuskaiselta, miksei synnytys helpotu ollenkaan kokemuksen myötä?


Voi ei! Julia pyöräytti maailmaan kaksoset! Ensin syntyi äitinsä ihon ja silmät perinyt Tytti ja sitten isänsä ihon ja silmät perinyt Terho. Olivathan vauvat suloisia, mutta kuinka ihmeessä perhe selviäisi kun talossa oli nyt neljä lasta? Oli taas aika hankkia karmiva lastenhoitaja avuksi!

Seuraavassa osassa selviää, miten arki seitsenhenkisessä perheessä sujuukaan!