Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

23.8.06

Osa 31: Haluja, huolia ja herätyksiä


Kolmannessakymmenennessä osassa romantiikkatavoitteisesta Kertusta tuli vauhdikas ja villi perijä, joka onnistui hankkimaan useamman pelehtimiskaverin lisäksi kaksi lasta, Pinjan ja Pinnin. Mitä vielä syntyykään Kertun tavoitellessa 20 pelehtimistä eri simien kanssa? Saako ennen niin fiksu Kerttu itsensä kuriin? Pian se selviää!


Pikkuisen Pinnin oli aika kasvaa taaperoksi. Syntymäpäiviä oli juhlimassa vain isoäiti Susanna ja isosisko Pinja, äiti oli taas pelehtimässä jonkun miehen kanssa. Onneksi Susanna ja Pinja rakastivat Pinniä tämän äidinkin edestä!


Pinnistä kasvoi suloinen taapero! Hän sai nämä luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 6
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 6
Vakava/leikkisä: 4
Marisija/kiltti: 6
Pinni on horoskoopiltaan Oinas.


Pinja oli ahkeroinut reippaasti koulussa ja saikin pian kympin todistukseensa. Innoissaan tyttö heti koulusta saavuttuaan juoksi äitinsä luo kertomaan asiasta, mutta Kerttu vain nukkui sikeästi eikä huomannut mitään.


Seuraavana aamuna Pinja joutui kohtaamaan vieläkin karmeamman pettymyksen äitinsä suhteen. Pinja oli juuri matkalla koulubussiin kun huomasi äitinsä muhinoivan heidän etupihallaan jonkun aivan tuntemattoman miehen kanssa! Kuinka hän saattoi? Pinja ei ymmärtänyt tilannetta ollenkaan, hän ei ollut huomannut lainkaan aiemmin äitinsä miesseikkailuja.


Järkyttynyt Pinja lintsasi tapauksen takia koulusta ja juoksi sisälle itkemään. Huomattuaan kummastuneen ja pelästyneen Pinnin vierellään, tyttö kuivasi kyyneleensä ja ryhtyi leikkimään Pinnin kanssa. "Pinni-kulta, minä rakastan sinua ja huolehdin sinusta, vaikka meidän äiti onkin jättänyt meidät heitteille ja välittää vain typeristä miehistä!"


Kerttu oli tullut taas aivan vahingossa raskaaksi ja niin pian perheeseen liittyi pikku Petra.


Ja heti synnytyksen jälkeen Kerttu heitti Petran Susannan hoiviin ja kutsui yhden poikaystävistään jälleen kylään. 20 pelehtimistä eri simin kanssa olisi nyt täynnä ja Kerttu ikuisesti platinamielialalla!


Ikuinen platinamieliala ei oikein lohduttanut Kerttua seuraavana aamuna kun hän löysi itsensä (jälleen kerran) oksentamasta vessanpyttyyn. "Taas raskaana!


Kertun isosisko Katja kävi silloin tällöin kylässä. Perhetavoitteisen Katjan kävi sääliksi lapsia kun heidän äitinsä ei suonut heille ajatustakaan, vaan jätti kaiken Susannan tehtäväksi. Katjan oli vaikea ymmärtää, kuinka niin fiksusta Kertusta oli tullut noin välinpitämätön ja vastuuton.


Huolehtipa Kerttu lapsistaan tai ei, lapset kuitenkin kasvoivat. Samana iltana vietettiin sekä Pinnin..


..että Petran syntymäpäiviä! Petra sai seuraavanlaisesti luonnepisteitä:
Sottapytty/siisti: 1
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 5
Vakava/leikkisä: 7
Marisija/kiltti: 3
Petra on Leijona.


Ja vielä seuraavanakin iltana juhlittiin, kun Pinja saavutti teini-iän! Pinja sai Suosiotavoitteen ja tahtoo isona Julkkiskokiksi :)


Susanna jaksoi yhä vain katsoa lasten perään ja rakastaa heitä täydestä sydämestään, mutta suri lasten puolesta heidän surkeaa äitisuhdettaan. Eikö asialle voisi tehdä yhtään mitään?


Niinpä Susanna päätti kutsua paikalle Katjan ja Kanervan, Kertun siskot. Tytöt olivat myös huomanneet Kertun vastuuttomuuden ja olivat yhtälailla huolissaan Kertusta ja lapsista.


Susanna keskusteli asiasta myös rakkaan Matiaksensa kanssa. Matiaksen mielestä Kertulle pitäisi puhua asiasta ja saada hänet vähitellen ymmärtämään, että hänen lapsensa tarvitsevat häntä.


Kun Kerttu, joka oli jälleen raskaana, palasi kotiin seikkailuistaan, ja kaikki lapset olivat käyneet jo nukkumaan, Susanna otti Kertun puhutteluun. "Tällainen peli ei voi jatkua! Minä en ole täällä ikuisesti ja lapset tarvitsevat äitiään. Kerttu, sinun on ryhdistäydyttävä ja otettava järki käteen!"


Kertusta Susannan saarna oli yllättävä, eihän hän ollut huomannut lainkaan lastensa onnettomuutta. Raskaudestaan väsyneenä Kettu nukahti viereiselle sohvalle ja unen aikana asiat tuntuivat selkeytyvän Kertun mielessä.


Aamun koittaessa Kerttu heräsi polttavaan tunteeseen vatsassaan. Vauva oli syntymässä!


"Pikku Pilvi! Voi kun sinä olet suloinen! Minä lupaan sinulle tekeväni parannuksen, unohdan ympäriinsä pelehtimisen ja rakastan vain sinua ja muuta perhettämme!"


Kerttu tosiaan aikoi pitää pikkuiselle Pilvelle antamansa lupauksen. Jotta saataisiin aivan uusi alku perheen tulevalle elämälle, Kerttu osti muutaman päivän kuluttua kokonaan uuden talon perheelleen!


Talon alakerrassa löytyi makuuhuoneet kaikille, wc ja kylpyhuone sekä suuri yhdistetty olohuone-ruokasali-keittiö.


Yläkerrassa oli sitten tila kaikille urapalkinnoille sekä hääseremoniapaikka.


Kaiken huipuksi Kerttu vielä uudisti oman ulkonäkönsä hieman pehmeämmäksi ja naisellisemmaksi :) Tästä olisi hyvä alkaa!


Lapset olivat onnellisia tästä muutoksesta. Jokainen talossa hymyili enemmän kuin koskaan ennen!


Ja pian vasta olikin aihetta hymyillä. Jälleen vietettiin tuplasynttäreitä! Paikalle kutsuttiin kaikkien lasten isät ja muita perhetuttuja :)


Petrasta kasvoi hurmaava lapsi!


Ja Pilvestä söpö taapero :) Pilvi sai nämä luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 10
Ujo/menevä: 7
Laiska/toimelias: 4
Vakava/leikkisä: 7
Marisija/kiltti: 5
Pilvi on horoskoopiltaan Kauris.


Juhlien jälkeisenä aamuna oli rankka herätä, kun nukkumaanmeno oli venynyt tavallista pidemmälle..


..mutta lopulta kaikki kolme reipasta kouluikäistä saivat itsensä ylös, ulos ja reippaina kouluun! :)


Koulusta palattuaan Pinja oli innoissaan kaikesta uudesta ja tahtoi opettaa Pilvellekin jotain uutta. Pian Pilvi osasikin jo puhua, "nalle" oli tytön ensimmäinen sana!


Pinja ei ollut ainoa, joka oli innoissaan ja huolehti Pilvestä. Kerttu oli tosissaan ottanut itseään niskasta kiinni, hän kylvetti ensi kertaa omaa lastaan! :D


Susanna oli erittäin ylpeä tyttärestään ja kertoikin sen tälle: "Minusta on mahtavaa, Kerttu, ettet ole moneen päivään pelehtinyt ympäriinsä ollenkaan! Olet taas oma fiksu Kerttuni!"


Nuoremmat lapset olivat vain onnellisia tapahtuneesta muutoksesta, mutta Pinjaa suututti edelleen Kertun vanha käytös. Kyllähän muutos oli todella hieno, mutta kuinka Kerttu saattoi kuvitella voivansa saavansa kaikki hetkessä anteeksi? Pinja oli kuitenkin koko lapsuutensa joutunut viettämään ilman äitiä. Jottei Pinja viha pääsisi haittaamaan pikkusiskojen saamaa onnea, tyttö purki murheensa nyrkkeilysäkkiin.


Vanhasta tottumuksesta tytöt pitivät yhä tiukasti yhtä. Läksytkin tehtiin aina yhdessä!


Yhteistyö näköjään kannatti, sillä sekä Pinni että Petra toivat heti seuraavana päivänä ensimmäiset kympin todistuksensa koulusta. Upeaa!


Perheen uuden onnen ja menestyksen kunniaksi kaikki kokoontuivat yhdessä syömään hienoa illallista..


..,jonka päätteeksi saapui kutsumaton vieras, Viikatemies! Susannan oli aika jättää hyvästit perheelleen.


Pilven oli ollut tarkoitus kasvaa lapseksi aterian päätteeksi, mutta juhlaa päätettiin siirtää seuraavaan iltaan Susannan lähdön takia.


Niinpä seuraavana iltana juhlittiin jälleen tuplasynttäreitä, kun Pinnistä kasvoi teini! Pinni sai perhetavoitteen ja hänen elämäntoiveenaan on päästä viettämään Kultavuosipäivää :)

Miten Helmisten elämä jatkuukaan tästä eteenpäin? Kenestä tulee perijä? Tällä kertaa Sinä pääset vaikuttamaan siihen! Klikkaa tästä, jos haluat päästä äänestämään 15. sukupolven perijää!

21.8.06

Osa 30: Hurjastelua


Edellisessä osassa Matias ja Susanna saivat kolme identtistä tytärtä. Katja lähti jo kohti yliopistoa ja pian on Kertun ja Kanervan aika seurata isosiskoaan opiskelijoiden ihmeelliseen maailmaan. Perijän on myös aloitettava viidennentoista sukupolven maailmaan saattaminen! :)


Kerttu kasvoi viimein teiniksi. Fiksu tyttö sai enemmän kuin sopivan tietotavoitteen, hän tahtoo isona Hulluksi tiedemieheksi! Vaikka onkin nainen :D


Kanerva perheen nuorimpana oli hieman yksinäinen, kun muita ei enää leikkiminen kiinnostanut. Onneksi Kanerva löysi koulusta uuden kaverin, jonka kanssa olikin sitten hauska leikkiä vaikka rosvoa ja poliisia :)


Kerttua ei todellakaan enää kiinnostanut lasten leikit, vaikka olikin tavannut koulussa uuden tuttavuuden. Santeri oli mahdottoman söpö alieniksi, ja ehdottomasti kiinnostava tapaus! Kerttu tarjosikin pojalle hienon aterian naapuruston pienessä ravintolassa..


.., jonka jälkeen Kerttu saikin ensisuudelmansa <3>
Vielä samana yönä tapahtui muutakin jännittävää: murtovaras tuli ja pisti säkkiin perheen hienon urheiluauton!


Kerttu oli vielä onneksi vasta puolinukuksissa treffiensä jäljiltä ja ehti hälyttämään paikalle poliisin (joku oli unohtanut auton hälyttimen lisäksi hankkia myös murtohälyttimen). Onneton poliisineiti nujakoi hetken varkaan kanssa, mutta lopulta kuitenkin hävisi ja varas pääsi pakoon :( Helmisillä oli kuitenkin jo yli miljoona simeleonia tilillään, joten auton menetys ei koitunut kovinkaan suureksi menetykseksi.


Pian pikkuisesta Kanervastakin kasvoi isompi teini :) Hän sai nautintotavoitteen ja tahtoo päästä Julkkiskokiksi.


Viikonlopun aikana Kerttu oli jostain tuntemattomasta syystä saanut potkut yksityiskoulusta, jonne tytöt olivat aiemmin päässeet. Lisäksi hänen arvosanansa oli laskettu kympistä kuutoseksi! Sunnuntai-iltana Kerttu pirautti toiseen yksityiskouluun, jonka rehtori lupasi tulla käymään visiitille heti samana iltana. Kerttu onnistui hurmaamaan rehtorin..


..sillä heti seuraavana päivänä molemmat tytöt astelivat koulubussille yksityiskoulun puvut päällään! Kyllä Helmisten tytöt osaavat! ;)


Menestykäs Kerttu päätti vielä hankkia itselleen töitä tiedeuralta. Muutamassa päivässä nuori älykkö saavuttikin sitten jo uran huipun! Kertusta päätettiin tehdä neljännentoista sukupolven perijä :)


Kertulla ja Kanervalla oli jo stipendejä vaikka muille jakaa, joten tytöt suuntasivat kohti yliopistoa ja Katjaa. Hurja opiskelijaelämä alkakoon ja kukin käyköön sen tyylillään! :D


Kolmikko muutti heti suvun osakuntaan, josta heidän tätinsä Maarit ja isosetänsä Vesa olivat huolehtineet. Maarit muutti omaan kämppään jatkamaan opintojaan, mutta Vesa jätti taakseen yliopiston ja meni naimisiin rakkaan Elsensä kanssa :) Onnea uudelle avioparille!


Perhetavoitteisena Katja kaipasi myös omaa rakasta. Niinpä hän päätti pirauttaa ennustajaeukolle, joka toimitti sokkotreffikumppaniksi Katjalle sinihiuksisen Matin. Vaikkei Matti ollutkaan maailman komein mies, hänellä oli sydän paikallaan ja se riitti Katjalle :)


Kanervaa ei miehet pahemmin kiinnostaneet, hän viihtyi paremmin omissa oloissaan maalaten ja lukien.


Joskus kuitenkin hiljaisuus kyllästytti Kanervaakin ja silloin tyttö pisti pystyyn kunnon jorausbileet :D


Kaksi ensimmäistä lukuvuotta kului nopeasti yliopistolla, Kerttu oli keskittynyt vain opiskeluun. Toisen vuoden päätteksi tiedonjanoinen Kerttu päätti käyttää mahdollisuutensa vaihtaa elämäntavoittaan, hän halusi kokea maailmaa useammastakin näkökulmasta. Kertusta tuli romantiikkatavoitteinen ja yhtäkkiä hänen päähänsä ei enää mahtunut muuta kuin pelkkää pelehtimistä. Kerttu nimittäin tahtoo pelehtiä 20 eri simin kanssa! Ensipelehdintänsä tyttö sitten koki vanhan tutun Santerin kanssa <3>
Pian pelkkä Santeri ei enää riittänytkään Kertulle. Kaupungilla hän tapasi vanhan koulunsa rehtorin ja ei pystynyt pitämään näppejään irti tästä, vaan oli hetkessä jo suutelemassa miestä intohimoisesti!


Kertun hurjat miesseikkailut senkun vain jatkuivat. Milloin tyttö oli pelehtimässä ravintolan valokuvauskopissa..


..milloin vaatekaupan sovituskopissa. Koppi kuin koppi kelpasi tälle tytölle, kunhan vain saisi pelehtiä mahdollisimman monen kanssa! :S


Lopulta Kerttu päätti jättää yliopistoelämän, sillä häntä ei enää kiinnostanut itse opiskelu laisinkaan. Kotona saisi pelehtiä rauhassa! Kanerva saisi huolehtia osakunnasta..


..sillä myös Katja jätti hyvästit yliopistolle ja muutti uuteen kotiinsa yhdessä Matin kanssa. Pian vietettiin pieniä häitä lähimpien sukulaisten kanssa :)


Katja ja Matti saivat kaksi hurmaavaa lasta, Pihlan ja Paulan. Lettipäinen Pihla näyttää aivan äidiltään, kun taas Paula on tullut enemmän isäänsä.


Kotona Susanna oli keskittynyt lastensa lähdettyä maailmalle omaan uraansa. Pian hän saavuttikin lääketiedeuran huipun! Susanna ei kuitenkaan aikonut tyytyä tähän, vaan vaihtoi samantien tiedeuralle päästäkseen vielä senkin huipulle :)


Susannan saavutuksen lisäksi pian oli myös muuta juhlan aihetta: Matiaksen ja Susannan oli aika kasvaa vanhuksiksi!


Molemmat säilyivät melkoisen hyvin ja pysyivät yhtä reippaina kuin ennenkin. Rakkauskaan ei ollut kadonnut minnekään näiden kahden väliltä :)


Kerttu taas jatkoi villejä seikkailuitaan pelehtien ympäriinsä. Kerran Kerttu jopa pelehti suoraan isoäitinsä Viivin silmien alla julkisessa poreammeessa!


Villeistä seikkailuista ilman ajattelua ei tietenkään seuraa mitään hyvää. Seuraavana aamuna Kerttu löysi itsensä oksentamasta vessanpyttyyn :D


"Oho!" Kyseessä ei ollutkaan vain liian juhlimisen jälkeinen vatsan sekaisuus, vaan Kertun masussa oli kasvamassa seuraava sukupolvi!


Raskausaika kului aivan hetkessä. Synnytyksen koittaessa Kerttu luuli kuolevansa siihen paikkaan ja Susanna rukoili voimia tuleviin koitoksiin. Kerttu ei todellakaan ollut kypsä äidiksi vielä!


Peloistaan huolimatta Kerttu selvisi hengissä ja sai kauniin, terveen tyttären. Vaaleahiuksinen ja vihreäsilmäinen kaunokainen nimettiin Pinjaksi :)


Tuoretta äitiä ei lastenhoito ja kotona kykkiminen oikein kiinnostanut, joten Pinja hoito jäi isovanhempien vastuulle. Matiasta asia ei kuitenkaan haitannut lainkaan, perhetavoitteisena hän oli vain iloinen jokaisesta hetkestä lapsenlapsensa kanssa :)


Pian Pinjasta kasvoikin jo taapero. Tyttö näyttää kovin paljon äidiltään vaaleita hiuksia lukuunottamatta! Pinja sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 7
Ujo/menevä: 8
Laiska/toimelias: 5
Vakava/leikkisä: 1
Marisija/kiltti: 10
Pinja on horoskoopiltaan Kalat.


Matias hoiti yhä mielellään pientä Pinjaa. Matiaksen opettamana Pinja oppi puhumaankin, tuttipullo oli tytön ensimmäinen sana!


Perheessä taisi olla sopivan tasapainoisesti sekä onnea että onnettomuutta, kun Matias ei ollut pitkään aikaan enää saanut alennusta töissään. Lopulta hän jopa saavutti Kapteeni Sankarin paikan ja sai ikuisen platinamielialan :)


Ylennyksen lisäksi oli jälleen muutakin juhlan aihetta, sillä Matiaksen oli jo aika muuttaa vanhainkotiin muiden perijöiden luokse. Juhliin kutsuttiin kaikki Matiaksen läheiset ja ystävät. Kerttu piti koskettavan puheen rakkaasta isästään..


.., jonka jälkeen siirryttiin ruokapöydän ääreen syömään Susannan tekemää makoisaa kakkua :)


Niin Matias jätti hyvästit perheelleen ja siirtyi asumaan Viivin ja Niilon luo.


Matiaksen lähdön jälkeen mikään ei muuttunut. Kerttu jatkoi yhä vain pelehtimisiään naapuruston miesten kanssa..


..eikä edes toinen raskaus pysäyttänyt tätä villikkoa!


Pinjasta kasvoikin jo lapsi, isovanhempien pikku prinsessa :)


Pian Pinjalle syntyi pikkusisko, joka nimettiin Pinniksi. Pinni sai mustat hiukset ja harmaat silmät.


Heti synnytyksen jälkeen Kerttu kutsuikin taas seuraavan miehen kylään pelehtimään, joten pikkuisen Pinnin hoito jäi jälleen Susannan tehtäväksi.

Kuinka Helmisten perhe oikein selviää villin ja vastuuntunnottoman Kertun kanssa? Montako sisarusta Pinja ja Pinni vielä oikein saavatkaan? Nämä ja muuta selviää ensi osassa!