Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

30.10.06

Osa 38: Vaikeuksia vaikeuksien perään


Viime osassa 18. sukupolven perijäksi päätynyt Anna sai yhdessä Sakun kanssa esikoispoikansa Nuutin jätettyään ensin hyvästit vanhemmilleen. Nyt on Nuutin vuoro aikuistua ja ottaa suvun tulevaisuus huolehdittavakseen!


Sekä Anna että Saku kasvoivat jo vanhuksiksi. Iänkään karttuessa parin rakkaus ei ollut kadonnut minnekään :)


Myös Nuutin oli aika astua seuraavaan ikävaiheeseen. Komea nuori mies sai nautintotavoitteen, hän tahtoisi viettää viidetkymmenet unelmatreffit.. Nuutin harmiksi kukaan ei vain suostuisi lähtemään treffeille, kun kaikki olivat vetäytyneet kuoriinsa ja piilottelivat surkean itsetuntonsa kanssa :(


Teini-iässä oli aika ryhtyä miettimään tulevaisuuden suunnitelmia. Ravintola-alalle Nuutista ei ainakaan olisi, sillä hän ei osannut edes tehdä hodareita!


Nuutti ei ollut myöskään kovin kätevä käsistään. Saku yritti parhaansa mukaan opettaa Nuutille mekaniikkataitoja, mutta eihän siitä mitään tullut.


Ainoa asia, jonka Nuutti tuntui hallitsevan oli ihmissuhteet ja muiden hauskuuttaminen. Mikäs siinä! Jos Nuutti onnistuisi pääsemään viihdeuran huipulle, simit ehkä saisivat itsetuntonsa takaisin ja Nuutti pääsisi edes muutamille treffeille!


Päätettyään tulevaisuutensa tavoitteen Nuutti lähti kohti yliopistoa :)


Talo kävi hiljaiseksi kun vanhukset jäivät yksin. Saku osti itselleen piristykseksi hienon kuplapuhaltimen, jonka hän sijoitti kolmanteen kerrokseen, Kirsin vanhaan karanteenihuoneeseen. Vekottimesta olikin paljon iloa ja Saku hiippaili käyttämään sitä aina tilaisuuden tullen. Eräänä onnettomana yönä Saku oli sitten jälleen matkalla yläkertaan, kun Kirsin vimmastunut haamu säikäytti vanhusparan hengiltä! :(


Anna oli kovin peloissaan jäätyään yksin haamujen vainoamaan taloon. Entä jos joku haamuista säikäyttäisi hänetkin hengiltä ja Nuutin palatessa koti olisi tyhjä? Anna päätti keskittyä meditoimiseen, jonka avulla hän pystyi sulkemaan haamut pois ajatuksistaan. Hän kyllä selviäisi Nuutin paluuseen asti!


Sillä välin Nuutti oli saapunut onnellisesti yliopistolle.


Vähillä rahoillaan Nuutti ei saanut rakennettua kovinkaan hienoa kopperoa itselleen. Onneksi sentään kaikkein välttämättömimpiin tavaroihin oli varaa.


Elämä yksin yliopistolla ei ollut todellakaan mitään herkkua - eikä ollut myöskään purkkiruoka, ainoa ruoka jota Nuutti osasi valmistaa!


Purkkiruoka oli sentään syömäkelpoista. Joskus Nuutin rahallinen tilanne oli taas niin huono, ettei hänellä ollut varaa edes purkkiruokaan. Silloin raukka joutui syömään roskiksesta löytyviä vanhoja jämiä :(


Kaikista nolointa Nuutista oli se, ettei hänellä ollut varaa suihkuun. Niinpä nuori mies joutui raahautumaan haisevana jollekin yliopiston rakennuksista ja peseytymään niiden lavuaareissa.


Elämä oli tosissaan rankkaa. Edes öitä Nuutti ei pystynyt nukkumaan rauhallisena ja hyvälli mielin!


Anna soitteli silloin tällöin pojalleen ja kyseli tämän kuulumisia. "Täällä on kaikki ihan hyvin, älä huoli äiti!" Nuutti valehteli, sillä hän ei halunnut Annan murehtivan hänestä.


Kaiken kurjuuden keskellä piti jaksaa vielä opiskellakin. Nuutilla ei ollut varaa omiin opiskelutarvikkeisiin, joten hän joutui käyttämään aina yliopiston yhteiskäytössä olevia koneita. Nuutti oli valinnut pääaineekseen teatteritaiteen, joten luovuuden nostattamiseen tietokoneella meni myös paljon aikaa ja vaivaa.


Nuutin elämässä oli kuitenkin onneksi sentään yksi ilo, Kaisla! Kaisla oli jo vanha perhetuttu (Nuutin isoisä Elmo oli ollut Kaislan hyvä ystävä) ja nyt Nuutin ja hänen välilleen oli syntynyt romanssi :)


Nuutti oli varma, että tämä oli enemmänkin kuin romanssi ja päätti kosia Kaislaa!


Kaisla tietenkin suostui ja teki Nuutista maailman onnellisimman simin <3


Rakkauden siivittämänä loppuaika yliopistosta sujui todella nopeasti. Viimein koitti Nuutin valmistumispäivä! Komistus valmistui 3,9:n keskiarvolla.


Heti kotiin päästyään Nuutti pyysi Kaislan luokseen asumaan. Pari vaihtoi myös kaikessa hiljaisuudessa sormukset..


..ja sen jälkeen kiiruhtivat makuuhuoneen puolelle <3


Ja niin pian Kaisla sai ilokseen huomata vatsansa kasvavan. Pikku Helminen jälleen matkalla maailmaan!


Kaislan raskaus sujui ongelmitta ja nopeasti. Suloinen tyttövauva sai nimen Olga :)


Olga saisi pian leikkikaverin, sillä Kaislan masu oli taas hetkessä jo kasvamassa!


Tuoreen äidin vatsa ei ollut ainoa asia, joka kasvoi vauhdilla. Pikkuisesta Olgasta kasvoi nimittäin jo taapero seuraavalla luonteella:
Sottapytty/siisti: 9
Ujo/menevä: 10
Laiska/toimelias: 9
Vakava/leikkisä: 3
Marisija/kiltti: 4
Olga on horoskoopiltaan Oinas.


Pikku Olga oli mitä hellyttävin taapero. Hän leikki aina tyytyiväisenä karismapupullaan ja vain hyvin harvoin kiukutteli mistään.


Taaperoa äänekkäämpi olikin Kaisla synnytystuskissaan. Tämä raskaus olikin paljon vaikeampi kuin edellinen!


Vaikeuksista huolimatta Kaisla synnytti terveen pojan, joka nimettiin Ossiksi :) Sekä Olga että Ossi perivät äitinsä punaiset hiukset ja vihreät silmät.


Onnellisia aikoja seuraa aina väistämättä onnettomuus. Viikatemies päätti, että oli Annan aika jättää hyvästit maailmalle. Anna olisi halunnut nähdä lapsenlapsiensa kasvavan, mutta Viikatemies ei antanut enää lisäaikaa :(


Nuutti suri suuresti Annan kuolemaa. Miksi äidin oli jätettävä hänet? Onneksi Nuutilla oli vielä muu rakastava perhe jäljellä!


Lapsista tulikin Nuutin suuri voima vara. Nähdessään ensin tyttärensä..


..ja sitten poikansa kasvavan tyytyväisinä ja murehtimatta, päätti Nuuttikin jatkaa elämää menetyksestään huolimatta :) Ossi sai tällaisen luonteen:
Sottapytty/siisti: 0
Ujo/menevä: 7
Laiska/toimelias: 6
Vakava/leikkisä: 8
Marisija/kiltti: 4
Ossi on Jousimies :)


Nuutti oli tosissaan unohtanut kaikki huolet ja pystyi siten keskittymään uraansa. Nuutti nousikin kovaa vauhtia kohti viihdeuran huippua!


Kun asiat alkoivat taas luistamaan, Annan haamu päätti tulla mutkistamaan asioita kummittelemalla lasten makuuhuoneessa. Haamu ei tahtonut päästää Olgaa nukkumaan ollenkaan..


..ja Ossin kasvaessa lapseksi hänkin sai samanlaisen kohtelun. Lastenhuoneen lattia yleensä sitten lainehti kun lapsiraukoille tuli aina pissit housuun isoäidin kummitellessa :(


Pian Ossin kasvun jälkeen Olga kasvoikin jo teiniksi. Nuori kaunotar sai suosiotavoitteen ja tahtoo saada kaksikymmentä hyvää ystävää!


Ikäväkseen Olga ei ehtinyt hankkia ainuttakaan uutta ystävää, ennen kuin ilkeän Annan haamu tuli ja säikäytti hänet kuoliaaksi!


Viikatemiehen saapuessa jälleen vierailulle Nuutti itki lohduttomana: "Ensin otat pois vanhempani ja nyt vielä tyttäreni.. Eikö sinulle mikään riitä!"


Kaislaa suututti se, kuinka Viikatemies pystyi vain tulemaan ja ottamaan rakkaat pois mitään kyselemättä. Kotiäitinä pysynyt Kaisla päätti, että hän hankkiutuisi mystiikan alalle ja hankkisi takaisin tiedon ja taidon kommunikoida Viikatemiehen kanssa. Kaisla halusi rakkaan tyttärensä takaisin elävien kirjoihin!

Saako Kaisla Olgansa takaisin? Selviääkö suku vihaisista haamuista? Se selviää tietenkin ensi osassa ;)

16.10.06

Osa 37: Menetyksiä


Edellisellä kerralla Elmo ja Kirsi saivat kaksi suloista tytärtä, Annan ja Aamun. Perheen elämä sujui hyvin ydinonnettomuuden jälkiongelmista huolimatta, vaikeudet olivat vasta edessä..


Teini-ikään ehtinyt Anna kartutti edelleen ahkerasti mekaniikkataitojaan, joita hän tulisi tarvitsemaan tulevalla sotilaanurallaan.


Uran lisäksi Anna oli päättänyt myös jo tulevasta puolisostaan, hänestä kun tulisi seuraava perijä. Hänen aviomiehekseen pääsisi söpö Saku, joka oli Elmon vanha ystävä yliopistoajoilta. Saku oli kilpailevan yliopiston lehmämaskotti.


Aamuisin koko perhe lähti samaa matkaa töihin ja kouluun. Eräänä päivänä kenenkään huomaamatta Aamu myöhästyi koulubussista puhujanpöntön mikrofonilla leikkimisen takia..


..ja paikallinen sosiaalityöntekijä huomasi sen ja tuli hakemaan Aamun pois! :(


Koko perhe murehti Aamun perään. Anna näki öisin unta pikkusiskostaan, hänellä oli hirveä ikävä Aamua! Sosiaalityöntekijä ei antanut perheen edes pitää yhteyttä Aamuun enää.


Kirsi oli huonossa kunnossa Aamun lähdön jälkeen, hän ei enää osannut pitää itsestään huolta vaan suri vain menetettyä lastaan. Kirsi onnistui saamaan töistä flunssan..


..ja pian myös potkut surkean työpanoksensa takia.


Sairastunut Kirsi rakennutti taloon kolmannen kerroksen, jonne hän vetäytyi jottei tartuttaisi flunssaa muihin. Tauti kävi kuitenkin vain pahemmaksi ja pahemmaksi ja lopulta Viikatemies saapui hakemaan Kirsin pois :(


Elmo oli murheen murtama. Ensin hän menetti sukunsa, sitten pienen tyttärensä ja nyt vielä rakkaan vaimonsa. Miksi elämän oli oltava näin julmaa?


Selvittyään suurimmasta murheestaan Elmo päätti ryhtyä kirjoittamaan romaania elämänsä suurista koettelemuksista.


Asioiden uudelleen läpikäyminen ei kuitenkaan aina ollut helppoa ja vanhat tunteet nousivat jälleen pintaan. Elmon ainoa lohtu oli hänen rakas tyttärensä Anna..


..josta kasvoikin pian jo aikuinen nainen! Annan vaatemaku ei kyllä ollut mitenkään parhaasta päästä..:D


Heti kasvunsa jälkeisenä aamuna Anna kutsui paikalle Sakun ja kosi tätä! <3


Saman tien pari päätti mennä myös naimisiin. Vaatimattoman sormustenvaihdon jälkeinen suudelma oli kyllä vähintäänkin mielenkiintoinen :D


Pikahäiden jälkeen tuore aviopari etsi itselleen töitä. Saku päätyi ravintola-alalle..


..ja Anna suunnittelemalleen sotilasuralle. Anna saikin ylennyksiä toisensa perään hurjalla vauhdilla :)


Sakulla taas ei sujunut yhtä hyvin. Heti ylennyksen ansaittuaan hän saikin jo alennuksen entiseen hommaansa :(


Aika tuntui vierivän hurjalla vauhdilla, sillä pian Elmon olikin jo aika lähteä Viikatemiehen kanssa tapaamaan edesmennyttä vaimoaan.


Anna suri Elmon kuolemaa, mutta päätti purkaa surunsa urheiluun. Niin onnettomuus tuli käännettyä voimavaraksi, josta oli hyötyä Annan uralla!


Talo oli käynyt hiljaiseksi, kun Anna ja Saku asuivat siellä kahdestaan. Niinpä pari päätti hieman pelehtiä makuuhuoneen puolella, saataisiin hieman uutta elämää taloon :)


Uusi elämä ilmoittelikin pian tulostaan, kun Annan vatsa kasvoi!


Tulevan äidin oli käytävä töissä myös raskaana ollessaan, sillä hänellä ei ollut varaa saada potkuja töistään. Anna oli päättänyt, että hänen lapsensa saisivat käydä yliopiston, joka häneltä itseltään oli jäänyt väliin.


Työ ei ollut ainoa asia, joka hankaloitti Annan raskautta. Elmo oli ryhtynyt kummittelemaan, pahalainen meinasi säikäyttää tyttärensä monesti kuoliaaksi!


Päästyään yläkertaan pakoon kummitusta Anna oli nääntymäisillään nälkään ja energiahukkaan. Lopulta hän sitten päätyikin nukkumaan ruokalautaselleen :/


Onneksi synnytys viimein koitti, vaikkei sekään ollut mukava kokemus!


Anna ja Saku saivat suloisen poikavauvan! Tulokas nimettiin Nuutiksi :)


Saku päätti jättää surkean uransa huolehtiakseen pienestä Nuutista, kun tuoreilla vanhemmilla oli päällekkäiset työvuorot. Eihän pienokaista voinut yksin kotiin jättää! Saku oli kuitenkin onnellinen koti-isän roolistaan, hän rakasti kovasti pientä Nuuttia.


Nuutista kasvoi nopeasti taapero! Poika sai seuraavanlaisen luonteen:
Sottapytty/siisti: 0
Ujo/menevä: 10
Laiska/toimelias: 0
Vakava/leikkisä: 8
Marisija/kiltti: 9
Nuutti on horoskoopiltaan Vaaka :)


Kasvun jälkeen Saku vietti yhä enemmän aikaa rakkaan Nuuttinsa kanssa. Hän kannusti poikaa hankkimaan taitopisteitä..


..sekä opetti tämän käyttämään pottaa!


Sillä välin Anna ahkeroi uransa parissa. Lopulta hän saavutti kuin saavuttikin Kenraalin paikan!


Puhdistettuaan kadut väkivallasta ja vaarasta Anna päätti erota työstään ja jäädä vuorostaan kotiäidiksi. Hän myös etsi käsiinsä Elmon kesken jääneen romaanin ja päätti jatkaa sitä omilla kokemuksillaan :)


Pian oli taas aika hieman juhlia, sillä Nuutista kasvoi lapsi! Tosin paikalla ei ollut ainuttakaan vierasta eikä kakkuakaan saatu.. Mutta Nuutti sai ylimääräisen hampurilaisannoksen juhlan kunniaksi :D


Seuraavana yönä taloon saapuikin sitten vieras, jota tosin ei oltu kutsuttu!


Murtovaras vei Sakun juuri edellisenä päivänä ostaman hienon peilin! Sakua suututti hirvittävästi, kun hän ei voinut tehdä asialle yhtään mitään. Poliisilaitos oli surkeassa kunnossa.


Niinpä Saku päätti lähteä itse mukaan lainvalvontaan, jotta jotain parannusta asiaan saataisiin!


Lainvalvojalle kunto oli ensisijaisen tärkeää, joten Saku joutui heti laittamaan itsensä kunnon kuntorääkkiin. Nuutti päätti ottaa isästään mallia ja niin he juoksivat yhdessä kilpaa kuntoradalla :)


Eräänä iltana Nuutti jäi juoksemaan rataa läpi vielä Sakun jälkeen. Pimeäkin ehti jo laskeutua ennen kuin poika malttoi lopettaa juoksemisen. Kuntoilun päätteeksi isoisän haamu päätti pelästyttää Nuutti-raukan! "Isääää!!" Nuutti huudahti pelästyksissään ja päätti, ettei enää koskaan olisi pimeällä ulkona ilman isäänsä! :D

Pääseekö Saku lainvalvonnan huipulle? Entä saako Nuutti vielä pikkusisaria? Kuinka elämä yliopistolla sujuukaan? Ensi osa kertoo!