Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

27.4.06

Osa 20: Onnea ja onnettomuutta


Edellisessä osassa Eetu ja Maura saivat kolme suloista lasta, Inkan, Iidan ja Iiriksen. Mauran elämäntoiveena on kuitenkin saada kuusi lasta naimisiin, joten tavoitteen saavuttaakseen Mauralla on vielä pitkä tie edessään! Kuinka arki kuuden lapsen kanssa oikein sujuukaan? Nyt on aika saada se selville!


Perheen nuorimmaisen, Iiriksen, oli aika kasvaa vauvasta taaperoksi!


Suloinen Iiris sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 4
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 1
Vakava/leikkisä: 4
Marisija/kiltti: 9
Iiris on siis Vaaka ja hänellä on täysin samat luonnepisteet kuin Iidalla.


Eetu oli perustanut oman pelitalon, ja liike menestyikin varsin mukavasti. Yrityspalkintojakin oli kertynyt mukavasti ja Eetu osasi nyt kannustaa työntekijöitään huippusuoritukseen! Hän päätti hieman harjoitella taitojaan kotona ennen liikkeeseen lähtöä..


..mutta innostui kannustamisesta hieman liikaakin! Eetulle kävi todella onnettomasti, hän kuoli harjoittelunsa takia, jonka piti olla aivan harmitonta :(


Maura oli ollut vielä nukkumassa onnettomuuden sattuessa. Herättyään ja tajuttuaan tilanteen Maura itki hillittömästi. Kuinka hän oikein selviäisi kolmen lapsen kanssa, ja vielä neljäskin oli tulossa!


Onneksi Inkasta kasvoikin pian teini! Hänestä olisi suuri apu pienempien lasten hoitamisessa.


Inka sai perhetavoitteen äitinsä tavoin ja sai vielä saman elämäntavoitteenkin, eli että kuusi lapsista menisi naimisiin :)


Pian syntyikin sitten Mauran neljäs tytär, joka nimettiin Ireneksi. Irene sai äitinsä vihreät silmät ja isoisänsä Roopen vaaleat hiukset, aivan kuten Iida ja Iiriskin.


Roope rakasti kovin lapsenlapsiaan. Hänen suosikkinsa taisi kuitenkin olla Iida, sillä hänen kanssaan tuli vietettyä eniten aikaa. Tytön nukkuessa Roope usein menikin peittelemään Iidaa ja antamaan hänelle hyvänyön suukon :)


Roopen aika oli kuitenkin vähissä, ja lopulta Viikatemies tulikin noutamaan häntä. Roope oli iloinen päästessään rakkaan Heidinsä luo, mutta Iida suri Roopen lähtöä. "Isoisä, kuinka sinä saatat jättää minut tänne yksin!?" tyttö itki.


Nyt kun Roopekaan ei ollut enää auttamassa Mauraa lasten hoidossa, sai Inka yhä enemmän vastuuta. Perhetavoitteisella teinillä ei onneksi kuitenkaan ollut mitään tätä vastaan, hän odotti jo innoissaan omien lapsien saamistakin :)


Iidakin tahtoi kovasti olla avuksi, vaikkei vielä osannutkaan auttaa pikkusiskojen syöttämisessä tai vaippojen vaihtamisessa. Niinpä hän huolehtikin siitä, ettei Iiriksellä ollut koskaan tylsää tai yksinäistä!


Mauralla oli täysi työ talouden ylläpitämisessä ainoana aikuisena. Perheen kahdesta yrityksestäkin oli pidettävä huolta! Jostakin Maura kuitenkin aina onnistui saamaan aikaa ja energiaa lisää, ja niin hän sai jopa opetettua Iiriksen puhumaan!


Pian Iiris kasvoikin jo lapseksi ja Mauran taakka helpottui hieman. Iiriksestä kasvoikin oikein suloinen tyttö!


Iidan ja Iiriksen välille oli syntynyt varsin kiinteä suhde. Iida piti yhä tehtävänään huolehtia pikkusiskostaan. Kun he kerran sitten pelasivat yhdessä shakkia, Iida kertoi Iirikselle isän hänelle kertoman tarinan: "Kauan sitten meidän suvussa oli tyttö, joka ahmi joka päivä kokonaisen kakun. Hänen tavoitteenaan oli päästä isona sumopainijaksi! Lopulta kuitenkin tytön isä kielsi tyttöä syömästä enää yhtään kakun palaa ja niin tyttö ei päässytkään sumopainijaksi. Mutta tyttö pääsi meidän suvun kolmanneksi perijäksi!" Niin ne tarinat muokkaantuvat niiden kulkiessa sukupolvelta toiselle..;D


Pikkuisesta Irenestä kasvoi nopeasti vähän isompi taapero. Hän sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 4
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 1
Vakava/leikkisä: 4
Marisija/kiltti: 9
Irene on myös Vaaka, sillä hänellä on taas täysin samat pisteet kuin Iidalla ja Irenelläkin!


Seuraavaksi sitten juhlittiinkin Iidan syntymäpäiviä! Iiristä näytti jännittävän enemmän kuin itse syntymäpäiväsankaria :D


Iidasta kasvoikin todella kaunis teini, Mauran nenä jopa näytti sopivan hänelle erittäin hyvin! Iida sai tietotavoitteen ja tahtoo päästä jonain päivänä Rikollisneroksi.


Nyt kun talossa oli toinen teini auttamassa Mauraa, Inka päätti jättää hyvästit rakkaalle perheelleen ja lähteä kohti yliopistoa. Hyvää matkaa, nähdään siis seuraavassa osassa taas! :)


Iida todella rakasti pikkusiskojaan. Iiriksestä oli kasvanut jo melko itsenäinen tyttö, joten Iida alkoi viettämään aikaansa enemmän Irenen kanssa. Pikkuiset taaperot olivat Iidan mielestä kaikkein suloisimpia!


Mutta pian Irenekin kasvoi ja Iida sai olla taas ilman hellittävää taaperoa..


..joten tyttö päätti ettei hänen apuaan enää tarvita kotona. Matka kohti yliopistoa saisi siis alkaa!


Maura sai viimeinkin myös omaa, vapaata aikaa kun lapset eivät olleet enää niin pieniä. Niinpä hän uskaltautuikin sokkotreffeille, joilla hän tapasi hurmaavan kokin nimeltä Usko!


Maura oli kovin rakastunut Uskoon, joten hän pyysi miehen muuttamaan luokseen. Kun yhteiselo näytti sujuvan mukavasti, Maura päätti myös mennä naimisiin rakkaansa kanssa. Usko ei kyllä ilahtunut tästä, sillä hän oli romantiikkatavoitteinen.. Mutta rikkaaseen sukuun kuuluminen vei voiton!


Usko koetti parhaansa mukaan ottaa perheen isän roolin. Eräänä päivänä sitten Iiris onnistui vahingossa rikkomaan perheen tietokoneen. Usko piti Iirikselle puhuttelen, vaikka se oli ollut pelkkä vahinko, joka olisi voinut sattua kelle tahansa!


Kun talossa oli pitkästä aikaa toinen aikuinen, Maura päätti että hän voisi viimein hankkia työn sotilasuralta. Vaihtelu todellakin virkistäisi!


Mauran ollessa töissä Usko sitten ryhtyi tapailemaan toisia naisia.. Romantiikkasimille kun oli niin vaikeaa pysyä uskollisena! Arkisin Uskolla ei ollut ongelmia, sillä koko talo oli päivisin tyhjä. Eräänä viikonloppuna Maura sitten oli töissä, mutta lapset olivat kotona.. Onneton Iiris näki kun Usko suuteli posteljoonia!


Iiriksestä kasvoikin pian jo teini. Hän sai nautintotavoitteen, ja hänen elämäntoiveenaan on päästä Julkkiskokiksi.


Iiris oli alkanut vihata Uskoa nähtyään tämän pettävän äitiään. Lopulta tilanne kärjistyi niin pahasti, että Usko ja Iiris ryhtyivät tappelemaan!


Maura oli ollut niin silmittömän rakastunut Uskoon, ettei ollut edes huomannut Uskon ja Iiriksen tulehtuneita välejä. Nähtyään tappelun, jossa Usko antoi selkään hänen rakkaalle tyttärelleen, hän viimein tajusi jonkun olevan vialla. Iiris kertoi koko jutun äidilleen ja Usko sai lähteä talosta. Avioeroa Maura ei vielä halunnut ottaa, sillä hän ei halunnut vanheta naimattomana! Eropaperit voisi lähettää sitten syntymäpäivien jälkeen.


Pian Uskon lähdön jälkeen Iiriskin lähti yliopistolle. Talo tuntui kovin tyhjältä, kun siellä oli vain Maura ja Irene. Ja kun Mauralla oli vielä vasta neljä lasta, hän päätti soittaa adoptiopalveluun! Seuraavana aamuna ovelle ilmestyikin sitten tyttö nimeltä Gunnel :)


Gunnel oli heti ymmärtänyt kuinka paljon Maura toivoikaan kaikkien lastensa löytävän aviopuolison. Niinpä tyttö jäikin istumaan pihalle, ja heti kun ensimmäisen simi käveli ohi, tyttö ryntäsi juttelemaan tälle. "Hei, minä olen Gunnel! Tuletko kanssani naimisiin sitten kun olen iso?" tyttö kysyi. Taunoksi esittäytynyt mies (joka oli käynyt naapuruston uudessa kampaamossa, sen takia tuollaiset meikit :D) naurahti ja toivoi kovasti Gunnelin vitsailevan!


Koska lapsia oli nyt jo viisi, piti saada vielä se kuudeskin! Niinpä Maura pirautti jälleen adoptiopalveluun, ja seuraavana päivänä perheeseen liittyikin Kristo!


Kristokin lähti innoissaan toteuttamaan uuden äitinsä suurinta toivetta. Hän jutusteli ensin hieman perheen kotiapulaisen Maikin kanssa, joka vaikuttikin sitten varsin mukavalta tytöltä. Niinpä Kristo päätti tehdä Maikille tarjouksen: "Saat minut ja puolet tästä isosta talosta jos menet kanssani naimisiin!" Taisi poika hieman lupailla kuuta taivaalta, mutta ainakin Maikki tuli kovin onnelliseksi :D


Maura rakasti kovin myös kahta adoptiolastaan, eikä vain siksi että nämä niin kovin innoissaan tahtoivat auttaa häntä tavoitteessaan. Perhetavoitteinen Maura olisi ottanut vielä vaikka kasan uusia lapsia jos vain olisi saanut luvan!


Maurasta kasvoi kaikessa hiljaisuudessa vanhus, mutta silti hänen tahtinsa ei näyttänyt hidastuvan lainkaan! Hänen lempipuuhaansa oli kokata herkkuja lapsilleen ja näiden koulukavereille. Ruokapöydässä keskusteltiinkin useimmiten lasten lempileluista ja -leikeistä. Gunnel kuitenkin koetti osoittaa olevansa jo isompi tyttö, ja niin hän jutustelun sijaan luki sanomalehteä niinkuin aikuiset aamiaisella :D


Irenestäkin kasvoi viimein teini. Hän sai Iidan tavoin tietotavoitteen ja haluaa päästä Rikollisneroksi. Tyttö lähti heti kasvunsa jälkeen kohti yliopistoa isosiskojensa luo!


Niin talossa oli enää Maura Gunnelin ja Kriston kanssa. Arki sujui hiljaisesti. Lapset kehittivät taitojaan stipendejä ajatellen ja Maura hoiti suvun yrityksiä työnteon ohella.


Lopulta Gunnel ja Kristokin kasvoivat teineiksi! Kristo sai nautintotavoitteen ja tahtoo viettää 50 unelmatreffit, kun taas Gunnel sai perhetavoitteen ja haluaa saada kuusi lastenlasta.

Seuraavassa osassa seurataankin sitten kuuden nuoren aikuisen elämää yliopistolla! Tulisiko jostain heistä toinen yliopistosta valmistunut Helminen? Ja löytävätkö kaikki oman rakkaan, jonka kanssa mennä naimisiin niin että Maura saisi ikuisen platinamielialan? Se selviää ensi osassa!

21.4.06

Osa 19: Työtä, tuskaa ja toiveita


Viime kerralla kahdeksannen sukupolven kolmikko otti haltuunsa yliopiston. Nyt on sitten Eetun aika ottaa ohjat käsiin ja saada yhdeksäs sukupolvi alulle yhdessä Mauran kanssa!


Kotiin palattuaan Eetu hankki heti työpaikan liiketalousuralta. Kylläpä Konttorinjohtajan virka-asu komistikin Eetua! Eetun elämäntoiveena on kuitenkin päästä politiikkauran huipulle, joten uran vaihto olisi vielä myöhemmin edessä.


Ensimmäisen työpäivänsä jälkeen Eetu soitti heti Mauralle ja pyysi tämän asumaan luokseen..


..ja perheen yhteisellä illallisella Eetu vielä yllätti Mauran pyytämällä tätä kihloihin kanssaan! Onnellinen Maura tietenkin suostui :)


Seuraavana iltana juhlittiinkin sitten häitä. Paikalle saapui Helmisten suvun edustajia melkein jokaisesta sukupolvesta, sekä myös Eetun ja Mauran rakkaimmat ystävät.


Vihkiseremonian jälkeen siirryttiin seuraamaan hääkakun leikkaamista. Kaikki muut olivat innoissaan, mutta Roope näytti jälleen kovin tylsistyneeltä koko touhotukseen :D


Heti vieraiden lähdettyä Eetu ja Maura juoksivat makuuhuoneeseensa pelehtimään. Mauran elämäntoiveena on saada kuusi lapsista naimisiin, joten yhdeksäs sukupolvi pitäisi saada mahdollisimman pian alulle!


Eetu oli huomannut töissään, että hän oli aikamoinen liikenero. Niinpä hän päätti perustaa aivan oman yrityksensä! Kyseessä oli nuorille suunnattu pelitalo, jonka maskottina toimi ninjahahmo :)


Roopekin menestyi töissään varsin mukavasti, ja lopulta hänet ylennettiinkin Hulluksi tiedemieheksi! Vaikka vanhus oli juuri saavuttanut yhden suurista toiveistaan, hän näytti aivan yhtä kyllästyneeltä kuin melkein aina elämänsä tärkeiden tapahtumien aikana :D


Pian Mauran massu alkoikin sitten kasvaa. Perhetavoitteinen Maura odotti jo kovin innolla jälkikasvua!


Heidillä ei taas oikein sujunut asiat hyvin. Hän oli vastannut väärin urakysymykseen ja sai potkut töistään! Kaiken lisäksi Heidi oli ollut vain kahden ylennyksen päässä Elävän legendan paikasta, joka oli Heidin elämäntoive :(


Mauralla oli todella helppo raskaus, kaikki sujui kuin leikiten. Heidi taas oli masentunut potkuistaan niin paljon, ettei hän enää jaksanut pitää huolta hyvinvoinnistaan. Heidi nukahtikin kesken ruokailun naama lautasellaan! Kerrankin näin päin ;D


Pian olikin jo synnytyksen aika. Kunhan ei vain nyt tulisi taas niitä kaksosia kovin montaa tähänkin sukupolveen :D


Suloinen tyttövauva! Eetun ja Mauran esikoinen nimettiin Inkaksi :) Inka sai äitinsä vihreät silmät ja isänsä ruskeat hiukset.


Voi onnettomuutta! Heidi oli edelleen todella masentunut potkujen takia. Hän ei enää välittänyt omasta hyvinvoinnistaan, vaan tuskasteli vain surkeaa kohtaloaan. Lopulta Heidin ympärillä leijaileva hirveä haju houkutti kärpäsiä niin paljon, että Heidi sai surmansa niiden takia!


Perhe murehti aikansa Heidin onnetonta kohtaloa, mutta elämän on jatkuttava. Pikkuisen Inkan oli aika kasvaa taaperoksi!


Inkasta tulikin oikein söpö taapero. Tosin hän peri Mauran ei-niin-söpön nenän.. Inka sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 7
Ujo/menevä: 2
Laiska/toimelias: 6
Vakava/leikkisä: 10
Marisija/kiltti: 10
Inka on horoskoopiltaan Vesimies.


Maura ei ollut hankkinut töitä, joten hänellä oli runsaasti aikaa rakkaalle Inkalleen. Äidin opastuksella tyttö oppikin kävelemisen jalon taidon :)


"Ohops!" Maura oli jälleen raskaana! Pian Inka siis saisi pikkuveljen tai -siskon :) Hyvällä (vai huonolla) tuurilla hän voisi saada molemmat tai toisia kaksi!


Saavutettuaan tiedeuran huipun Roope oli keskittynyt elämäntoiveensa toteuttamiseen, eli saamaan kaikki seitsemän taitoa huippuunsa. Lopulta hän sai viimeisenkin taitopisteen kasaan kitaraa soittaessaan! Ikuinen platinamieliala oli nyt saavutettu, mutta Roope ei näyttänyt olevan vieläkään tyytyväinen vaan näytti edelleen samaa, nyrpeää naamaa :D


Pian oli jälleen synnytyksen aika! Tällä kertaa Eetukin oli tapahtumassa mukana, mutta Eetusta oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä hänen ainoastaan voivotellessa ja tuskaillessa :D


Niin syntyi pikkuinen Iida! Pienokainen perikin isoisänsä vaaleat hiukset ja äitinsä vihreät silmät :)


Samana iltana olikin jo Inkan aika kasvaa! Koko perhe oli tästä kovin onnellinen, sillä taaperon ja vauvan hoitaminen oli huomattavasti raskaampaa kuin lapsen ja vauvan hoito.


Inkan syntymäpäiville oli kutsuttu myös monia vieraita, myös Eetun siskot Eini ja Elli. Eini meni hieman sekaisin kun hän sai vasta nyt tietää äitinsä kuolleen kärpästen hyökkäykseen.. Onneksi tyttö kuitenkin tokeni pian järkytyksestä ja juhlat saattoivat jatkua iloisissa merkeissä :)


Inkasta kasvoikin oikein reipas nuori neiti!


Seuraavana päivänä oli jälleen juhlien aika, sillä nyt Iidasta kasvoi taapero! Tällä kertaa juhlittiin kuitenkin ihan vain oman perheen kesken.


Iidasta kasvoikin erittäin suloinen pikkuinen taapero! Hän sai luonnepisteitä seuraavasti:
Sottapytty/siisti: 4
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 1
Vakava/leikkisä: 4
Marisija/kiltti: 9
Iida on Vaaka. Iidalla ja Inkalla onkin todella erilaiset luonteet. Tytöt ovat ainoastaan suunnilleen yhtä kilttejä, mutta muissa luonteenpiirteissä he ovat toistensa vastakohtia!


Inka oli selvinnyt hienosti ensimmäisestä koulupäivästään. Päivän päätteeksi hän pyysi isoisältään hieman apua kotiläksyihin! Inka sai kunnian olla ensimmäinen läksyjentekijä ja muutenkin asukki uudistetussa lastenhuoneessa. Huone oli Mauran raskaudenaikaisen pesänrakentamisvietin aikaansaannoksia :)


Eetulla oli kova kiire töissä sekä oman yrityksen pyörittämisessä. Siksipä Eetu vietti jokaisen vapaan hetkensä lastensa kanssa. Vapaa päivänä riitti aikaa jopa opettaa Iida puhumaan! Iidan ensimmäinen sana olikin "isi" :)


Pian Maura olikin jälleen raskaana! Olihan vielä kaksi kolmasosaa lapsista hankkimatta että Mauran elämäntoive olisi edes mahdollinen!


Mauran kaikki raskaudet tuntuivat sujuvan todella helposti. Hänet oli kuin luotu suurperheen äidiksi, sillä energiaa riitti vaikka mihin! Maura leikkikin usein tyttäriensä kanssa. Erään kerran juuri puhumaan oppinut Iida sanoi äidille haluavansa olla tämän paras ystävä. "Jos haluat olla äidin paras ystävä, niin saat sitten aina kokata äidille äidin ruuat kun olet iso!" Maura vastasi. Kauheaa lasten hyväksikäyttöä :D


Eetun ja Inkan välillä oli syntynyt oikein lämmin suhde. Aina kun Eetu palasi töistä, Inka juoksi tätä vastaan ja halasi isäänsä <3


Ja sitten olikin jälleen kerran aika saada uusi perheenjäsen! "Miksi tämä on aina näin tuskaista!?" Maura huusi.


Jälleen pieni tytttövauva! Iirikseksi nimetty tyttö peri Iidan tavoin Roopen vaaleat hiukset ja molempien isosiskojensa tavoin Mauran vihreät silmät :)


Iiriksen syntymän iltana juhlittiinkin myös Iidan syntymäpäiviä! Tällä kertaa Roope sai kunnian auttaa Iidaa puhaltamaan kynttilät, eikä Roope edes näyttänyt nyrpeää naamaansa! Iida taitaa olla Roopen suosikkilapsenlapsi :)


Nyt talossa sitten olikin kaksi nuorta villikkoa ja molempien lempipuuhaa oli sängyllä pomppiminen :D Inkasta ja Iidasta tulikin nopeasti hyvät ystävät.


Iidan juhlien päätteeksi Maura ja Eetu vetäytyivät jälleen makuuhuoneen puolelle.. Kenties suunnittelemaan neljättä lasta? :)

Seuraavassa osassa selviää, saavatko Eetu ja Maura kunnon suurperheen vai täytyykö Mauran tyytyä vähempään ja jättää elämäntoiveensa toteuttamatta!