Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

11.5.06

Osa 23: Täysiä kymppejä


Viime osa oli erikoisosa, jossa yhdeksännen sukupolven kaikki kuusi lasta menivät naimisiin. Perijäksi valitun Iidan on nyt aika aloittaa yhteiselämä tuoreen aviomiehensä Arin kanssa ja saada kymmenes sukupolvi maailmaan!


Onnistuneiden hääjuhlien jälkeisenä aamuna Iida ja Ari olivat väsyneitä, mutta onnellisia. Silti intoa riitti seuraavan sukupolven alulle laittoon! :D


Pian Iida sitten olikin jo oksentelemassa vessanpönttöön. Aamupahoinvointi oli todella inhottavaa!


Onneksi kuitenkin jatkuva pahoinvointi meni nopeasti ohi ja vatsa alkoi vähitellen jo kasvamaan. Iida odotti innolla jälkikasvua :)


Ari oli sillä välin hankkinut itselleen työn lainvalvonnan uralta. Vartijan univormu komisti Aria entisestään!


Viimein koitti synnytyksen aika. Kymmenes sukupolvi olisi täällä aivan pian!


Pikkuinen, mustatukkainen ja vihreäsilmäinen poika! Iidan ja Arin esikoinen nimettiin Nikoksi :)


Nikon synnyttyä Iida päätti hankkia itselleen työpaikan näyttelijän uralta. Tuore isoäiti Maura jäi mielellään yksin kotiin huolehtimaan Nikosta, perhetavoitteinen simi kun oli!


Pian Nikon olikin jo aika kasvaa taaperoksi :)


Nikosta kasvoikin oikein suloinen taapero! Hän sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 10
Ujo/menevä: 1
Laiska/toimelias: 3
Vakava/leikkisä: 4
Marisija/kiltti: 10
Niko on horoskoopiltaan Kauris.


Eräänä aamuna Iida päätti piristää itseään ennen töihin lähtöä tanssimalla. Niko päätti ottaa äidistä mallia ja yritti itsekin tanssia parhaansa mukaan :D (ensimmäinen kerta kuin olen nähnyt taaperon tekevän noin!)


Tanssin jälkeen Iidan piti vielä käydä nopeasti vessassa ennen lähtöä, mutta reissun keskeyttikin kasvava vatsa! Iida oli jälleen raskaana, pian Niko saisi leikkikaverin tai kaksi :)


Apua! Poliisit ovat viemässä Nikoa! Ei onneksi sentään, Ari ja hänen työkaverinsa vain leikkivät Nikon kanssa :D


Työkaverin lähdettyä (ja Arin vaihdettua arkivaatteet ylleen) Ari päätti opettaa Nikon kävelemään. Mahtimaidon ansiosta Niko oppikin todella nopeasti :)


Illan tultua perhe joutui jättämään hyvästit Mauralle. Maura jätti maailman onnellisena jälkeensä, sillä hän kaipasi jo kovasti rakkaan Eetunsa luo.


Elämä jatkuu, ja Nikosta kasvoikin jo lapsi!


Ja pian oli taas synnytyksen aika! Saisiko Niko pikkusiskon vai veljen?


Pikkuveljen! Niiloksi nimetyllä pienokaisella on saman väriset hiukset ja silmät kuin isoveljelläänkin!


Raskauksien aikana Iida oli innostunut syömään hieman liikaakin, joten kiloja oli päässyt kertymään. Iida päätti hankkiutua niistä vauhdilla eroon!..


..ja ahkera treenaus tuottikin pian toivottua tulosta!


Eräällä perheen yhteisellä illallisella Niko päätti jakaa tulevaisuuden suunnitelmansa muille: "Sitten kun olen teini, menen ja pussailen jokaisen naapuruston tytön kanssa!" Iidaa ja Aria sekä hieman huvitti että hirvitti esikoisensa suunnitelmat :D


Niko oli todellinen varhaisteini! Kun Ari toi töistään kauniin työkaverinsa Karinin, Niko ryhtyi heti tämän kanssa juttusille ja ilmoitti, että jos hänestä tulisi perijä, Karinista tulisi hänen vaimonsa! :D


Viimein pikkuinen Niilokin kasvoi vähän vähemmän pikkuiseksi taaperoksi! :D


Niilosta kasvoi todella suloinen taapero! Hän ei perinytkään Mauran ja Iidan nenää kuten Niko, vaan Arin nöpönenän! Niilo sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 9
Ujo/menevä: 9
Laiska/toimelias: 3
Vakava/leikkisä: 6
Marisija/kiltti: 6
Niilo on Nikon tavoin Kauris, mutta on todella menevä kun taas Niko on todella ujo.


Niko oli päättänyt suunnata katseensa tulevaisuuteen. Poika oli ryhtynyt paistamaan urakalla muffinsseja, joita hän sitten isona voisi myydä omassa kaupassaan! Toivottavasti muffinssit säilyvät pilaantumatta siihen saakka :D


Kun Nikoa ei enää tuntunut kiinnostavan lasten leikit, Niilo oli hankkinut itselleen uuden leikkikaverin, ruokalähetti Mariannen! Juuri puhumaan oppinut Niilo ehdotti Mariannelle: "Muutatko minun kanssa omaan kotiin kaupunkiin, voidaan sitten aina leikkiä yhdessä?" "Ehh.. Odotetaan ensin että kasvat vähän tuosta vielä, katsotaan sitten uusiksi!" Marianne vastasi :D


Jippii! Niko sai ensimmäisen kympin todistuksensa! Niko oli kovin innoissaan saavutuksestaan, mutta Ari jutteli mieluummin ystävänsä kanssa puhelimessa kuin onnitteli poikaansa! :(


Viikonlopun koittaessa Ari huomasi pahoittaneensa Nikon mielen, kun hän ei ollut osoittanut kiinnostusta pojan koulunkäyntiä kohtaan. Kun Niilokin oli kasvanut aivan huomaamatta jo lapseksi, Ari päätti kutsua yksityiskoulun rehtorin kylään ja osoittaa, että kyllä häntä kiinnosti poikiensa koulutus.


Makoisan aterian ja muutenkin onnistuneen vierailun jälkeen rehtori toivotti perheen lapset tervetulleiksi yksityiskouluun! Jippii!


Sunnuntaina Nikosta kasvoikin jo teini! Niko sai mammonatavoitteen ja hän tahtoo päästä isona Rikollisneroksi.


Komeat koulupojat! Veljekset näyttivät kyllä komeilta yksityiskoulun univormuissa, vanhemmat saivat kyllä olla ylpeitä heistä :)


Niilosta paljastuikin oikein ahkera koululainen, sillä jo parin päivän päästä Niilo toi kympin todistuksen kotiin! Ja tällä kertaa Ari muisti olla poikansa riemussa mukana :)


Tässä perheessä ei turhia stressailtu arkiaamuina. Kaikki kokoontuivat innoissaan pelaamaan ja kannustamaan toisiaan, vaikka aamuhommat oli vielä pahasti kesken! :D


Päivät kuluivat nopeasti ja huolettomasti, ja niin Niilostakin kasvoi viimein teini! Hän sai mammonatavoitteen Nikon tavoin, ja tahtoo Talousneroksi.


Pian Niilon syntymäpäivien jälkeen pojat pakkasivat kamansa kasaan ja lähtivät yliopistolle. Oli aika suunnata katse tulevaisuuteen ja ryhtyä etsimään elämänkumppania!


Niko rakastuikin Niilon lapsuuden leikkikaveriin Marianneen! Heistä tulisi oikein onnellinen pari :)


Niilo taas teki lähempää tuttavuutta Nikon ystävän ja Arin työkaverin Karinin kanssa! Karinin kanssa kaikki tuntui sujuvan kuin tanssi..


..ja niin pian Niilo päättikin kosia Karinia!


Nyt kun omat rakkaat oli löydetty, oli aika jatkaa elämässä eteenpäin. Perijäksi valittu Niilo saisi Karininsa kanssa aivan uuden alun aivan uudessa naapurustossa! Uudet seikkailut odottaisivat vain heitä kahta!


Niko muutti takaisin kotiin ja Marianne muutti pian hänen luokseen. Onnellista loppuelämää heille :)

Ensi osassa Niilo ja Karin saavat siis uuden alun uudessa naapurustossa. Naapurustossa on aivan uudet npc:t ja kaupunkilaiset (kiitos deleteallcharacters -koodin), joten suku saa pian aivan tuoretta verta suoniinsa :D Autio naapurusto saa Niilon ja Karinin lisäksi myös muutaman muun tuoreen asukkaan, mutta heistä lisää sitten ensi osassa ;D

25 Comments:

  • At 12/5/06 14:15, Anonymous Anonyymi said…

    Onnea erittäin paljon kymmenen sukupolven johdosta ! :D Mukavaa jatkoa, Niilo on tosi komea. <:

     
  • At 12/5/06 14:17, Blogger helmisi said…

    WAHOO jatkoa!!
    Onnea vain 10 sukupolvestä ^^

     
  • At 13/5/06 10:20, Blogger Unknown said…

    Vihdoinkin jatkoa ^^. Hyvä kun valitsit Niilosta perijän, Nikon nenä oli vähän omalaatuinen. Mitä tuo kodi minkä lopussa teit, mitä se siis tekee, poistaako se kaikki henkilöt naapurustosta vai ainoastaan NPC:t ja kaupunkilaiset?

    Onnea kymmenen sukupolven johdosta :>

     
  • At 13/5/06 19:48, Anonymous Anonyymi said…

    JEHAA ! Kymmenes sukupolvi ! Onnea. ^^ Ja taas jee siitä että jatkat tarinaa. :)

     
  • At 13/5/06 20:08, Blogger helmisi said…

    Mun tarinasta, Hunajista. Linkissä ei nyt ole mitään, minä tyhmä poistin ne jaksot -.-
    Joten sen voi poistaa, kunnes saan sen jakson laitettua niin se jatkuu ilmoitan.

     
  • At 14/5/06 15:44, Anonymous Anonyymi said…

    Millon on tulossa jatkoa? Kyselen vain ;)

     
  • At 14/5/06 17:31, Anonymous Anonyymi said…

    Todella addiktoiva legacy :) Ehdottomasti yksi parhaista. Täytyy melkein joka päivä tulla katsomaan, onko uusia osia tullut :)

     
  • At 16/5/06 12:50, Anonymous Anonyymi said…

    Hei olen lukenut tätä sun tarinaa monta kuukautta! (No en ny ihan xD)
    Tää on mun yks lemppareista..Koska tulee jatkoa? Ja muuten onnea 10:nnen sukupolven johdosta.!! Mistä oot Ladannut noi kaikki hiukset?

    <3: Sims-fani

     
  • At 16/5/06 18:06, Anonymous Anonyymi said…

    Tämä on ehdottomasti yksi parhaista Legacyista. Sinulla näyttää olevan tuo perhepaketti. Onkos hintansa arvoinen?

     
  • At 16/5/06 22:29, Anonymous Anonyymi said…

    Tämä tarina on todella hyvä:D!

    Ja miten tuo koodi toimii? Laitatko sen naapurustossa jolloin se poistaa ainoastaan npc:t ja kaupunkilaiset ja luo ne uudestaan vai poistaako se myös tavalliset simit?

    Niin ja onnittelut!

     
  • At 18/5/06 16:42, Anonymous Anonyymi said…

    mooiii... tähän legaccyyn tulee ikävä, joten laita piakkoin jatkoa ^^ (toisinsanoenmullaonikäväsunlegäcysjatkoa:P)

     
  • At 19/5/06 19:19, Anonymous Anonyymi said…

    Mitä tarkalleen tuo deletecharacters (taimikälie) tekee? Siis poistaako se kaikki npc:t, et niit ei enää käppäile siel vai mitähhhh? Vai poistaako se pelattavat jotka on joskus ollu npc:itä?

     
  • At 20/5/06 10:19, Anonymous Anonyymi said…

    Ihanaa tarinaa sulla, kiva kuulla että tämä tarina jatkuu vielä :D. Itse en ole saanut ikinä legacyani näin pitkälle, kyllästyn aina rumiin naamoihin n. 7. sukupolvessa :P. Sulla ei ole todellakaan rumia naamoja, ainoastaan kauniita! :) <3

     
  • At 21/5/06 12:42, Anonymous Anonyymi said…

    Luin kaiken putkeen, enkä voi muuta sanoa kuin että vau.. ^__^ Kerrontasi on todella selkeää ja tarinaa on hauska lukea, kiitos. 8D Itse avasin juuri omat Legacy -sivuni, saa nähdä miten niiden kanssa pärjään..

     
  • At 21/5/06 22:49, Anonymous Anonyymi said…

    Toivoisin että vastaisit kysymykseeni: Kokeilin tuota koodia millä sai uudet kaupunkilaiset ja npc:t, muttakun kirjoitin sen koodilaatikkoon ja painoin enteriä, siihen tuli teksti: "Oletko varma että haluat poistaa kaikki NAAPURUSTON ASUKKAAT. Kun menet seuraavan kerran jollekin tontille, naapurustoon luodaan uudet asukkaat." Eli tarkoittaako tuo sitä että kaikki omnatekemät perheenikin häviävät?
    ps. Legacysi on paras! :)

     
  • At 22/5/06 16:37, Blogger Nina said…

    Kiitokset taas kaikille kommenteista! Ja pahoittelut kun on kestänyt vastata (ja lisätä seuraava osa), on ollut nyt paljon muutakin puuhaa ja innostuskin oli hetken hukassa.. Seuraavan osan pitäisi kuitenkin ilmestyä tässä lähipäivinä!

    Moni kysyi tuosta deleteallcharacters -koodista. Koodi siis poistaa naapurustossa käytettynä naapuruston kaikki simit, niin npc:t, kaupunkilaiset kuin pelattavatkin simit. Koodia on siis syytä käyttää vain harkitusti, suosittelen vain uuden naapuruston luomisen yhteydessä! Koodin käytön jälkeen naapurustoon ei siis jää simin simiä, ja kaikki tarpeelliset npc:t ja muutama kaupunkilainen generoidaan uusiksi. Naapurustossa ei ole siis ainuttakaan alkuperäistä simiä (Benjamin Lohelaa, Lulu Harakkaa tms.) kun alkaa pelaamaan. Nyt kun olen jonkin aikaa pelannut koodin käsittelemässä naapurustossa, olen huomannut että npc:itä ja kaupunkilaisia on kyllä tavallista naapurustoa vähemmän, en esim. ole löytänyt vielä yhtään vamppyyria, vätystä tai reportteria. Vain ne pakolliset hahmot ovat, kuten posteljooni ja pizzakuski. Ja kaupunkilaisiakin on vain muutama. Valinnanvaraa ei siis ole yhtä paljon kuin ennen, mutta kaikki ovat sitten kuitenkin uusia kasvoja. Osittain uudet hahmot saa kun tekee koodin ensin perusnaapurustossa ja sen jälkeen tekee Stadin, Yliopiston ja Siniperän. Silloin uusiksi menevät vain peruspelin mukana tulleet hahmot, ei lisäosien hahmot.

    hikke: Jatkan tarinaa niin kauan kuin vain innnostusta riittää :) Käytin vain tuota yhtä koodia uuden naapuruston luonnin yhteydessä, mutta en aio käyttää enempää koodeja jatkossa. Tuota ja uuteen naapurustoon muuttoa lukuunottamatta kaikki jatkuu entiseen malliin!

    sims-fani: Hiuksia olen ladannut ympäri nettiä.. Kaikkiin paikkoihin löytyy kyllä linkit Sipsisims.comin findseista!

    seireeni: Perhepaketti on ihan mukava, itse pidän eniten noista lasten linna ja vesi teemoista todella paljon! Samoin vaatteet olivat ihan kivoja. Hinta oli kuitenkin minusta hieman liian suuri, suosittelen odottamaan siihen asti kun pelin saa 5-10 eurolla, niin kuin Joulupaketin saa nyt.

    milli: Niilon hiukset ovat Simsconnection.comista. Niissä oli hieman ongelmia animaation kanssa, siksi Niilo sai vaihtaa tyyliä heti yliopistolla :P

    hatsepesut: Linkitän toki, kiitos vastalinkityksestä :)

     
  • At 23/5/06 15:56, Anonymous Anonyymi said…

    NYT NOPEESTIJATKOAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    (Anteeksi töykeyteni XD)

     
  • At 24/5/06 18:03, Anonymous Anonyymi said…

    Tämä on kyllä ihana legacy, suosikkini :D Jatkoa todellakin odottelen :)

     
  • At 24/5/06 19:27, Anonymous Anonyymi said…

    Legacy perheeni nimi on vaihtunut. Uusi on Verenpisara. Jos voisit sen tuonne vaihtaa? Kiitokset.

     
  • At 27/5/06 17:21, Anonymous Anonyymi said…

    Eiks sulla ollu jossain vaiheessa (en enää muista missä osassa se oli ja tuskin niitä vanhoja kommentteja huomaisitkaan) sellanen uudelleenvärjäys siitä lasten leikkiuunista? Muistatsä mistä sä oot ladannu sen?

     
  • At 27/5/06 20:16, Blogger Nina said…

    Kiitokset taas kommenteista <3

    seireeni: Vaihdan toki seuraavan osan yhteydessä :)

    roosaa: Linkittelen tietysti seuraavassa päivityksessä!

    vera: Juu, olihan minulla.. En muista ollenkaan mistä ne olivat.. Muistelisin että sain linkin niihin taas tuolta Sipsisims.comista, joko findseista tai sitten foorumin puolelta.

    Pahoittelen vielä, sillä en saa seuraavaa osaa vieläkään ulos! Minulla on ollut nyt vähän kiireitä uhkaavasti lähestyvän yliopiston pääsykokeen takia, ja nyt vielä onnistuin saamaan itseni kipeäksi. Hyvä kun jaksan pysyä pystyssä :D Seuraava osa luvassa vasta siis ensi viikolla!

     
  • At 27/5/06 20:20, Blogger Unknown said…

    Sitä vain ilmoittelen että Willown suku on nyt loppunut, koska kuvat ovat hävinneet koneeltani, mutta aloitin uuden legacyn, ja toivoisin että voit linkittää minut :>

    http://legacykettunen.blogspot.com/

     
  • At 29/5/06 15:09, Anonymous Anonyymi said…

    Kiva tarina kaikin puolin ja onnea 10. sukupolvesta :)) Haluaisitko linkittää minun legacyni?

     
  • At 1/6/06 21:56, Anonymous Anonyymi said…

    Ihanan hirrrveän hyvä huumorintaju sulla, ja kuvissa!

     
  • At 2/6/06 16:48, Blogger Nina said…

    Kiitokset taas kommenteista :)

    daae: Harmi ku ne katosivat, mutta onnea uuden suvun kanssa! Vaihdoin Kettuset tuonne Willowien tilalle :)

    anonymous: Voin toki linkittää legacysi, jos vain kerrot ensin sen osoitteen ;D

    vera: Tuossa aiemmin kyselit siitä leikkiuunista, mutten muistanut mistä olin sen ladannut. Törmäsin nyt siihen tuossa eilen! Jos siis et ole vielä löytänyt uunia, niin ne löytyvät Sipsisims.comin forum downloadseista kun laitat hakusanaksi lelu-uuni ja rajaat hauan otsikoihin. Sieltä löytyy sitten kolme Ninnipinnin uudelleenvärjäystä :)

    Pahoittelut vielä kaikille seuraavan osan viivästymisestä! Sain sen äsken viimein ulos :)

     

Lähetä kommentti

<< Home