Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

7.7.06

Osa 27: Ylä- ja alamäkiä


Viime osassa nähtiin Viivin ja Vesan elämää: kuinka he varttuivat, jäivät orvoiksi ja lopulta vielä riitaantuivat pahasti keskenään. Nyt on kuitenkin aika lähteä yliopistolle ja sen jälkeen jatkaa suvun kasvua!


Viivi, Vesa ja Viivin rakas Remu lähtivät kaikki yhtä matkaa yliopistolle. Viivi soitti heti paikalle Laurin ja Kasimirin päästääkseen osakuntaan ja eroon pikkuveljestään!


Osakuntataloon muutettuaan Viivi ja Remu vaihtoivat ensisuudelmansa, joka teini-iässä oli aivan unohtunut! <3


Pari vietti usein upeita treffejä. Eräiden treffien jälkeen Remu vei Viiville ruusukimpun yllätykseksi ja mietti samalla, kuinka hän antaisi kaikkensa rakkaallensa!


Seuraavana aamuna mammonatavoitteinen Remu ryhtyi puhumaan innoissaan tulevaisuudesta "Yliopiston jälkeen haluaisin perustaa oman jäätelöbaarin." Viivin mielestä idea oli loistava :)


Koska Viivi tuntui olevan yhtä mieltä parin yhteisestä tulevaisuudesta, Remu päätti kosia rakastaan. "Oi kuinka iso timantti! Tottakai suostun!" Viivi vastasi kosintaan :D


Kaiken rakkauden huuman jälkeen oli palattava yliopistoelämän arkeen, eli puurtamaan esseitä ja muuta tylsää. Onneksi oli aina rakas läsnä, jonka kanssa sitten jaksoi opiskella paremmin!


Koulutehtävien lisäksi Viivi ja Remu löysivät yhteisen harrastuksen: meditoimisen. Meditoiden yliopisto juhahti aivan hetkessä ohi :)


Vesa oli Remun hyvä ystävä, joten tämä vieraili osakunnassa usein. Viivi ja Vesa ottivat aina silloin yhteen ja Remu vain ihmetteli vieressä, miksi sisarukset tappelivat jatkuvasti eivätkä tukeneet toisiaan.


Viivin kanssa eläminen ei ollut aina helppoa Remullekaan. Kerran Remu rikkoi vahingossa osakunnan tietokoneen ja Viivi ryhtyi heti sättimään häntä!


Viivi laittoi Remun korjaamaan rikkomansa koneen. Mekaniikkaa osaamaton Remu tietenkin sai sähköiskun ja kauhistunut Viivi päätti olla tästä lähtien hieman vähemmän määräilevä.


Viivin käytöksen parannettua loppu aika yliopistolla meni aivan hetkessä, ja niin oli aika viettää molempien päättäjäisjuhlia!


Juhlissa Remu päätti pyytää Viiviä sopimaan riitansa Vesan kanssa, ja Viivi päätti tehdä rakkaalleen mieliksi. Vesa ja Viivi hautasivat viimein sotakirveensä :)


Viimein yliopisto oli ohi ja oli aika palata kotiin! Viivistä tuli kolmas yliopistosta valmistunut Helminen :)


Vesa muutti osakuntataloon pitämään siitä huolta seuraavan perijän saapumiseen saakka :)


Heti kotiin päästyään (ja servo Severin muutettua tontilta pois) Viivi ja Remu järjestivät suuret hääjuhlat, jonne kutsuttiin kaikki tutut ja vähän tuntemattomammatkin!


Viivi oli käyttänyt koko päivän ruuanlaittamiseen ja juhlissa olikin sitten jos jonkinlaista herkkua tarjolla. Ainakaan kenellekään ei jäisi nälkä näiden juhlien jälkeen :D


Juhlat onnistuivat mitä loistavimmin. Viivin isoisä Niilokin oli ylpeä niistä :)


Pienen häämatkan jälkeen pari vetäytyi makuuhuoneen puolelle. Pari päätti kuitenkin vielä toistaiseksi käyttää ehkäisyä ja keskittyä ensin uriinsa! Remu tahtoi Talousneroksi ja Viivi Julkkiskokiksi, mutta Viivi tahtoi ensin koetella siipiään taideuralla.


Häiden herkkuihin olikin mennyt koko jääkaapin sisältö, joten Remu päätti soittaa ruokalähetin tuomaan ruokaa. Pihalla Remu kuitenkin kohtasi häkellyttävän näyn: hänen tilalleen tullut postipoika oli aivan hänen kaksoisolentonsa! Olikohan poika hänen salattu pikkuveljensä vai mitä oikein oli tekeillä? :D


Illalla tapahtui vielä jotain kummallisempaa. Remu oli kaikessa rauhassa tutkailemassa taivaan ihmeitä teleskoopilla, kun kumma sininen valokeila ilmestyi hänen ylleen ja veti häntä ylöspäin. Apua!


Viivi huomasi asian liian myöhään, Remu oli jo kadonnut taivaan tuuliin! Toivottavasti Remu palaa ehjänä takaisin, toivoi Viivi epätoivoisena.


Ja kyllä Remu palasi ehjänä takaisin, hieman järkyttyneenä vain :D ..


..ja myös pienen yllätyksen kera. Remu oli raskaana!


Viivikin oli järkyttynyt tapahtumista, joten hän keksi itselleen uuden tavan rentoutua ja saada ajatukset vapaalle. Pianon soitto oli vapauttavaa, sai unohtaa hetkeksi kaikki murheet :)


Pian koitti Remun synnytyksen aika. Helmisten suvun toinen aliensynnytys!


Kaksoisalienvauvat, aivan kuten toisellakin synnytyskerralla! Syntyneet nimettiin Millaksi ja Mirkoksi :)


Millan ja Mirkon vauvaikä hujahti aivan hetkessä ohi, oli jo aika kasvaa taaperoiksi!


Millasta kasvoi melkoisen söpöksi alientaaperoksi (kiitos modthesims2.comista lataamieni korvaavien hedelmöitysteknikkojen). Milla sai nämä luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 3
Ujo/menevä: 3
Laiska/toimelias: 9
Vakava/leikkisä: 10
Marisija/kiltti: 10
Hän on horoskoopiltaan Jousimies.


Mirkosta kasvoi vielä söpömpi! Hän sai seuraavat luonnepisteet:
Sottapytty/siisti: 8
Ujo/menevä: 7
Laiska/toimelias: 10
Vakava/leikkisä: 10
Marisija/kiltti: 10
Mirko on Skorpioni.


Remu oli erittäin stressaantunut kaksosten hoitamisesta, joten hän vietti paljon aikaansa perheen poreammeessa rentoutuen. Erään kerran parka unohtui liian pitkäksi aikaa lillumaan poreammeeseen ja heti sieltä noustuaan kuoli nälkään :((


Viiviä odottikin pieni yllätys Remun kuoleman jälkeisenä päivänä: Viivi oli raskaana! Kuinka hän oikein selviäisi yksin lasten kanssa?


Kaikeksi onneksi Milla ja Mirko kasvoivat pian lapsiksi, niin että Viivin pystyisi paremmin nyt keskittymään uuden tulokkaan huolehtimisesta.


Millan ja Mirkon syntymäpäivien jälkeisenä aamuna synnytys alkoi. Paikalla ollut puutarhuri oli kauhuissaan ja päivitteli kovaan ääneen vieressä tilannetta :P


Tyttövauva! Helmisten suvun ensimmäinen punatukkainen lapsi sai nimekseen Maarit :) Maarit peri äitinsä siniset silmät.


Oivoi. Maarit sai vielä kaksoisveljen! Matiakseksi nimetty poika sai myös punaiset hiukset ja isänsä vihreät silmät.

Kuinka Viivi oikein selviäisi yksin neljän lapsen kanssa? Se ja muuta selviää ensi osassa!

15 Comments:

  • At 7/7/06 22:29, Anonymous Anonyymi said…

    Yaa. Suloinen osa ^^ Ja kaikenlisäksi Viivi ja Vesa sopivat jotenkuten. Mutta tuosta neljästä lapsesta ja Viivin pärjäämisestä en tiedä... Mutta minusta tuntuu vain että Viivi pärjää. järkevää selostusta tämäkin, hieno jatko taas kerran!

     
  • At 8/7/06 00:10, Anonymous Anonyymi said…

    Mikäs sun perheel onku kaikki kuoleee kokoajan?Taitaa suvussa olla vakava sairaus,vai?:P

     
  • At 8/7/06 10:54, Blogger helmisi said…

    Harreguud!

     
  • At 8/7/06 17:34, Anonymous Anonyymi said…

    Oo jatkoa.. Jiiiee. : D

     
  • At 9/7/06 22:09, Anonymous Anonyymi said…

    Hei Nina! Lisäisitkö minun Legacyni linkkeihisi.. Aloitin tarinan tänään! Käykää kaikki muutkin tsekkaamassa legacy helmeläni tarinaa!!

     
  • At 11/7/06 11:04, Anonymous Anonyymi said…

    Odotan innolla tarinaasi jatkoa.Se on parhaimpia legacy-tarinoita jota olen lukenut.Jatka samaan malliin!!

     
  • At 15/7/06 09:54, Anonymous Anonyymi said…

    Oooh <3 Tarina jatkuuu, tosi kivaa :) Nyt poikkean aiheesta:
    Toimiiko teillä sipsisims.com?? Mulla ei nääs :<<

     
  • At 18/7/06 14:09, Anonymous Anonyymi said…

    Ihanaa kun tuli jatkoa, luen tätä aina innolla! Jos voisit linkittää aluillaan olevan Kivilahden legacyni niin olisin kiitollinen.
    http://linzu.vuodatus.net/

     
  • At 20/7/06 19:33, Anonymous Anonyymi said…

    Moikka! :)
    Mä alottelin myös legacya nettiin, jos haluut voit käydä kattomassa Legacy Hellströmiä osotteessa: http://www.freewebs.com/jansh/
    Jos viittit niin voit linkittää sen myös, mä voin kanssa linkittää sut? :)
    Muuten tää Helminen on tosi hyvä, oon jo pitemmän aikaa seurannu :)

     
  • At 20/7/06 20:00, Anonymous Anonyymi said…

    Ja vielä lisäys tohon edelliseen:
    Tällä hetekellä tuolla Legacy Hellströmissä on nyt jotain ongelmia, ettei toimi.

     
  • At 20/7/06 21:47, Anonymous Anonyymi said…

    Oiih, toivottavasti Viivi pärjää lasten kanssa ;>
    Miten ihmeessä sulla on niin ihania NPC:itä?

     
  • At 21/7/06 00:03, Blogger Nina said…

    Kiitokset kaikille taas kommenteistanne <3 Niitä on aina tosi ihana lukea, mukava saada aina palautetta :)

    anonymous: Juu, joku sukuvika se taitaa olla :D Kuolemat johtuvat yleensä siitä kun meinaa mennä hermot niin monen simin kanssa, mutta jotkut ovat sitten ihan vahingossa kuolleita ja vanhuuteen kuolemista ei tietenkään voi oikein estää.

    hikke: Alien-lapsilla on nenät kun latasin modthesims2.comista korvaavat hedelmöitysteknikot, joilla on nenät :D Ikionnellinen siitä hackista <3 Lasken sen hackin sallituksi, sehän vain vaikuttaa simien ulkonäköön, ei pelattavuuteen :)

    tinde: Lisään toki, heti seuraavan osan ilmestymisen yhteydessä :) Hyvä alku tarinallasi!

    tintt1: Sipsisims.comissa oli jotain ongelmia ilmeisesti sen koneen kanssa, jolla kaikki sivun tiedostot olivat, ei siis kellään toiminut sivut. Nyt kuitenkin sivut ovat taas toiminnassa :)

    linzu: Toki voin linkittää :) Oli muuten aika dramaattinen aloitus heti tarinallasi :D

    anonymous2: Linkitän toki sinut, kiitokset vastalinkityksestäsi :) Hyvä alku sinunkin tarinallasi!

    anonymous3: Ei ne kaikki npc:ni ole ihania, en vain laita tarinaani niitä pahimpia rumiluksia :D Valitsen aina simieni puolisot tosi tarkkaan, mitään koukkunokkia ja pullaposkia ei Helmisten sukuun oteta! :D Ja kymmenennen sukupolven jälkeen muutin suvun uuteen naapurustoon, jonne olin koodin avulla generoinut uudet npc:t ja towniet, sen takia on ihan uuden näköisiä simejä tarinan uudemmissa osissa :)

    Yritän saada seuraavan osan huomenna nettiin, mutta jos en saa, se siirtyy sitten ensi viikolle. Viikonloppu kun menee poikaystävää nähdessä, hän kun tulee ensimmäiselle lomalleen armeijasta :)

     
  • At 21/7/06 20:11, Blogger Unknown said…

    Heip :> Milloin tulee jatkoa?

    Kyselisin sitä, voitko linkittää Legacyni? Olen jo linkittänyt sinut.

    Hyviä kesänjatkoja!

     
  • At 21/7/06 20:12, Blogger Unknown said…

    http://daae.43i.net/index.html

    Tuossa siis osoite

     
  • At 22/7/06 13:54, Blogger Nina said…

    daae: Jatkoa tulee tänään, tämän viestin kirjoittamisen jälkeen lisään lupaamani linkit ja sitten lisään uuden osan :) Ja linkitän sinutkin! Hieno alku ja upeat sivut legacyllasi :) Kesänjatkoja sinullekin ja muillekin lukijoille!

     

Lähetä kommentti

<< Home