Helminen

Tämä blogi kertoo jo toisesta The Legacy Challenge -suvustani, Helmisistä. Jos et tiedä mistä LC:ssa on kyse, suosittelen katsomaan sivussa olevia linkkejä! Osasta 36 lähtien pelaan LC:n lisäksi Apocalypse Challengea, jonka säännöt löytyy myös sivussa olevista linkeistä.

3.9.06

Osa 32: Kaunotar ja lurjus


Viime osassa romantiikkatavoitteinen Kerttu päätti ryhdistäytyä, unohtaa miehet ja ryhtyä paremmaksi äidiksi neljälle tyttärelleen. Pysyykö Kerttu yhä päätöksessään ja kuinka perijäksi äänestetty Pinja selviää katkeruudestaan äitiään kohtaan?


Kerttu koetti tosissaan viettää enemmän aikaa tyttäriensä kanssa. Kaikista rakkain Kertulle oli Pilvi, perheen kuopus. Pilvi ei joutunut koskaan kokemaan äidin hylkäävän itseään!


Kerttu ja Pilvi eivät olleet ainoat perheessä, joilla oli hyvin läheinen suhde. Pinja ja Pinni olivat toistensa ylimmät ystävät! He pitivät aina toistensa puolta, vaikka välillä leikillään kinastelivatkin :)


Perijän taakan osakseen saanut Pinja huolehti jo suvun tulevaisuudestakin. Perheen kotiapulainen Iisakki Antikainen oli Pinjasta syötävän söpö ja loistavaa ainesta tulevaksi puolisoksi.


Myös Pinni oli löytänyt itselleen tulevan puolison. Muun perheen mielestä Kreivi oli pelottava vamppyyrihampaineen, mutta Pinni tuli Kreivin kanssa heti mainiosti toimeen!


Pian perheessä olikin jo kolmas teini, kun Petra kasvoi. Kaunis nuori neiti sai tietotavoitteen ja tahtoo Hulluksi tiedemieheksi.


Pinja oli päättänyt jäädä koko teini-iäkseen kotiin ja jättää koko yliopiston väliin. Saadakseen teini-iästä kaiken hyödyn Pinja hankki itselleen töitä ravintola-alalta, jotta saisi työkokemusta valmiiksi Julkkiskokin uraa ajatellen.


Pinjan puurtaessa pikaruokalassa Pinni tutustui Kreiviinsä yhä lähemmin. Vamppyyrius kiehtoi kovasti Pinniä ja hänen pyynnöstään Kreivi sitten purikin tyttöä.


Ilmeisesti Kreivi hieman innostui puremisesta kun aivan huomaamatta puri myös Petraa aivan yllättäen! Se ei kyllä tietotavoitteista Petraa harmittanut :D


Niin talossa olikin sitten kaksi hurjaa vamppyyriteiniä - ihot ihanasti sinisinä :D


Seuraavana iltana vietettiinkin oikein isoja juhlia. Kertusta kasvoi vanhus..


..ja Pilvestä kasvoi perhetavoitteinen teini, joka haluaa saada kuusi lapsistaan naimisiin. Lisäksi ilta oli vielä viimeinen Pinnille, Petralle ja Pilvelle lapsuudenkodissaan.


Heti juhlien jälkeisenä aamuna kolmikko pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja suunnistivat kohti yliopistoa.


Petra oli jo kyllästynyt vamppyyrin elämään ja päätti juoda pullollisen antivampiriinia.


Palauduttuaan entiselleen Petra liittyi Helmisten osakuntaan ja muutti tätinsä Kanervan luo osakuntataloon.


Pilvi oli taas löytänyt asuntolasta unelmiensa miehen, jonka kanssa elämä tuntui sujuvan kuin tanssi! Niinpä sekä Pilvi että Pinni soittivat yliopistolle ja ilmoittivat jättävänsä opintonsa kesken.


Tytöt muuttivat yhteiseen asuntoon ja päättivät pitää tuplahäät! Ensin toisensa saivat Pinni ja Kreivi..


..ja sitten Pilvi ja Mauri <3


Tuplahäät sujuivat muuten oikein mainiosti, mutta juhliin kutsuttu Kerttu sai aikaan pienen kohtauksen. Kesken kaiken Kerttu ryhtyi flirttailemaan Pinnin isän Anssin kanssa ja Pinjan isä Santeri huomasi tämän. Vaikka miehet tiesivät Kertulla olevan lapsia muiden miesten kanssa, he eivät kestäneet nähdä Kerttua muiden miesten kanssa. Kertun itsekuri näytti olevan jälleen katoamassa :(


Pinnin ja Pilven elämä kuitenkin jatkui häiden jälkeen onnellisesti. Pinni ja Kreivi saivat suloisen pojan nimeltä Saku :)


Sakun nähdessään Pilvi ja Maurikin innostuivat ajatuksesta saada oma lapsi. Pian he saivatkin pienen tytön, joka nimettiin Sariksi.


Kotona Pinjasta oli sillä välin kasvanut myös jo aikuinen. Heti ensi töikseen aikuisena Pinja kutsui Iisakin kylään ja pyysi tätä muuttamaan luokseen!


Iisakin kotiuduttua Pinja sai ensisuudelmansa! <3


Pinja ei kuitenkaan ollut ainoa, joka piti Iisakkia viehättävänä. Pinjan lähdettyä töihin Kerttu päätti tehdä lähempää tuttavuutta Iisakkiin..


..jopa niin läheistä tuttavuutta, että he hyppäsivät yhdessä sänkyyn pelehtimään!


Omantunnon tuskissaan Iisakki kertoi tapahtuneesta Pinjalle, joka ei tietenkään ilahtunut. "Kuinka sinä saatoit tehdä tämän minulle? Tiesin, että olet hirvittävä miestennielijä, mutta nyt sinä ylitit rajan! Viekoittelit oman tyttäresi miehen!" Pinja huusi raivoissaan Kertulle.


Pinja ja Kerttu eivät sietäneet enää toisiaan laisinkaan ja niin he olivat pian toistensa kimpussa.


Koko teini-ikänsä katkeruuttaan nyrkkeilysäkkiin purkanut Pinja rökitti kangistuneen äitinsä: "Hah! Kerää kamppeesi ja häivy heti silmistäni ikuisiksi ajoiksi!"


Kerttu ei pitänyt laisinkaan tästä uudesta tilanteesta. Eihän kukaan mies ollut pettänyt häntä koskaan ennen, vain hänellä itsellään oli oikeus pettää muita! Kerttu antoikin Iisakin tuntea hänen raivonsa nahoissaan ennen kuin lähti talosta ovet paukkuen.


Pinja tunsi suuren helpotuksen tunteen äitinsä kadottua näkyvistä. Pinja antoi Iisakilleen anteeksi tapahtuneen, kunhan mies ei vain enää ikinä pettäisi häntä uudestaan :)


Toisistaan entistä enemmän välittävä pari vetäytyikin makuuhuoneen puolelle ja Pinja koki ensimmäisen kertansa <3


Seuraavana päivänä rauhallisen aamiaisen jälkeen Iisakki kosi Pinjaa, joka suostui ilomielin hänen vaimokseen! Pari aloitti samantien häiden suunnittelun..


..ja jo saman päivän hämärtyessä pari sai toisensa <3


Juhlien päätteeksi tuore aviopari lähti vielä lyhyelle häämatkalle upealla limusiinillä :)


Matkalta palattuaan Pinja ja Iisakki vetäytyivät jälleen makuuhuoneen puolelle. Onnellinen yhteiselämä alkaisi nyt ja pian toivottavasti kuultaisiin myös pienten jalkojen ääntä talossa!


Parin toive toteutuisikin pian, sillä Pinja huomasi odottavansa lasta. Hänestä tulisi maailman rakastavin äiti eikä lainkaan Kertun kaltainen!


Kerttu ei ollut vielä unohtanut vihaansa Pinjaa ja Iisakkia kohtaan. Kostonhimoinen Kerttu hiippaili usein joko ryöstämään perheen sanomalehden tai kaatamaan roskapöntön. Kätevänä miehenä Iisakki rakensi vahtibotin, joka sitten saikin pian raivoisan Kertun kuriin :D


Kun Kertusta ei enää tarvinnut huolehtia ja Iisakki pystyi jättämään Pinjan turvallisesti yksin kotiin, Iisakki hankki itselleen töitä lääketiedeuralta. Kunnianhimoinen tietotavoitteinen mies kun halusi päästä johtamaan sairaalaa!


Iisakki oli lähtenyt vain puoli tuntia aiemmin töihin kun Pinja huomasi vatsassaan polttelua. Oli synnytyksen aika!


Pinja ei tyytynytkään pyöräyttämään maailmaan vain yhtä lasta, vain saikin kaksoset! Ensiksi syntynyt pienokainen sai nimen Sami ja toiseksi syntynyt Simo :)

Kuinka elämä jatkuukaan kaksosten synnyttyä? Pysyykö Iisakki uskollisena Pinjalle? Ensi osassa se selviää :)

23 Comments:

  • At 4/9/06 07:18, Anonymous Anonyymi said…

    ihana tarinaa taas , toivotaan että tulee äkkiää liisää , muutoni tapahtuu ihan kohta ,lapseni ovat jo maltamatomia .mutta sinne tulee kaksi koneta .

     
  • At 4/9/06 12:18, Anonymous Anonyymi said…

    Jee jatkoa :D

     
  • At 4/9/06 13:43, Blogger Maranwel said…

    Vähänkö kätevä tuollainen vahtibotti olisi olla munkin eräässä perheessä, jolle Taneli Haaveinen vihoittelee.

    Mutta siis erinomainen jatko (kuten yleensä) ja kaikkien lapset näyttivät aivan ylisöpöiltä. Tulisi vaan mullekin noin kauniita.

     
  • At 4/9/06 15:54, Anonymous Anonyymi said…

    Tosi ihana tarina, mutta vaatteet vois olla tarkempia?

     
  • At 4/9/06 16:20, Anonymous Anonyymi said…

    IHANAA jatkoa! <3<3 Pinja onkin kyllä kaunistus, lapsetkin ovat varmaan ylisöpöjä kasvaessaan.. Kamala tuo Kerttu! Tekee parannuksen mutta sitten viekottelee tyttärensä miehen.. törkeätä! Milloin lisää jatkoa? Tähän jää koukkuun..

     
  • At 4/9/06 17:09, Anonymous Anonyymi said…

    Haa, ihanaa, jatkoa!
    Onhan se Pinjakin näköjään ihan kiva valinta perijäksi.
    Petrasta muuten kasvoi nätimpi teini kuin olisin odottanu! ^^
    Soo soo Kerttu...
    Tällaista XD

     
  • At 4/9/06 20:11, Anonymous Anonyymi said…

    Ihanaa, jatkoit taas tarinaasi! Mukava jatko-osa. Kerttu osaa kyllä olla petollinen monella tapaa.
    Kaksosten kanssa tulee varmaan puuhaa nyt, kun Iisakki on töissä ja Pinja yksin kotona.

     
  • At 4/9/06 20:21, Anonymous Anonyymi said…

    Kivaa kun tuli jatkoa. :D Oli jotenkin vaihtelevaa taas miun silmille tuo, kun Kerttu vietteli Pinjan miestä.
    Toivottavasti tulee pian taas jatkoa, tätä on vain niin mukavaa lukea. :)

     
  • At 5/9/06 16:30, Anonymous Anonyymi said…

    siis aivan ihana jatko...xDD ja tosta petrasta kasvo ihan sairaan kaunis, vaikka se lapsena ei näyttäny siltä... tavallaan harmittaaa etten äänestäny sitä.. mutta eipäs tuolle enää voi mitää... ja onhan pinja toooosi kaunis:)

     
  • At 6/9/06 19:43, Anonymous Anonyymi said…

    odotelen tässä jatkoo.. IHANA tarina toivottavasti saisit tytön et se peris. :D mulla on joku ihme himo saada aina tytöt perijäks :D Naiten suku.. paitsi ne yhet pojat siel sukupuun alussa

     
  • At 6/9/06 20:22, Anonymous Anonyymi said…

    Ihana jatko :) Petrasta tuli nätti.
    Ja voi tuota Kerttua, mitä meni tekemään! ^^

     
  • At 6/9/06 21:07, Anonymous Anonyymi said…

    Aivan ihana tämä Legacy. <3
    Jotkut ne vaan osaavat pelata. :>

    Repesin kuvalle jossa vahtirobotti laittaa Kertun ojennukseen. :'D

     
  • At 7/9/06 11:27, Anonymous Anonyymi said…

    hei. ois kysymys tosta "Juhlien päätteeksi tuore aviopari lähti vielä lyhyelle häämatkalle upealla limusiinillä :)" -kohdasta. pystyykö jotenki mennä häämatkallle? :) ois ihanaa koittaa...

     
  • At 7/9/06 13:38, Blogger Piia said…

    Ihana jatko-osa. Miten Kerttu kehtaa? Toivottavasti Pinja selviää! ;)

    Haluaisitko linkittää uunituoreen legacy-tarinani? Minä olen jo linkittänyt sinut. :>

    Osoite on: http://legacylehtola.blogspot.com/

     
  • At 8/9/06 18:08, Anonymous Anonyymi said…

    Miten Nina olet tehnyt sen sukupuun? Voisitko neuvoa asian silleen helposti (olen aika huono tietokoneiden kanssa:/) Kiitos, jos viitsit vaivautua^^

     
  • At 9/9/06 23:02, Anonymous Anonyymi said…

    Aivan ihana jatko taas!<33 Toivottavasti tulisi pian lisää..Kuinka mones sukupolvi sul on menossa jo? Ittelläni on menossa vasta 2 sukupolvi, mutta kyllä mä vielä nousen sitkun jaksaa pelata:D

     
  • At 11/9/06 11:46, Blogger Nina said…

    Kiitokset taas kaikille ihanista kommenteista <3 Näitä lukemalla ankeistakin päivistä tulee parempia :)

    Pinjasta tuli tosiaan ihan hyvä perijä, tosin olisin itse valinnut Petran siihen tehtävään, jos en olisi järjestänyt äänestystä. Pinjan valinta tosin sai enemmän aikaiseksi draamaa :D

    annawa: Minulla tulee jostain syystä aina välillä tuollaista mössöä vaatteista. Välillähän ne näkyy tarkemmin. En siis vaihda asetuksia ollenkaan tai mitään, ne menevät ihan itsestään sellaiseksi eikä asetusten muuttaminen auta siihen. Koneeni ilmeisesti laskee itsekseen grafiikan tasoa silloin, kun se ei meinaa jaksaa sitä pyörittää, tai jotain muuta erikoista :D Korjaisin asian, jos pystyisin.

    anonymous: Häämatkalle pääsee, kun järjestää hääjuhlat sieltä puhelimesta. Juhlien pitää päättyä onnistuneesti, niin sitten niiden päätteeksi tulee ihan automaattisesti limusiini hakemaan tuoretta paria :) Hääjuhlat järjestetään siis ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin juhlat. Simin pitää vain olla kihloissa jonkun kanssa, jotta juhlat voi järjestää.

    piia: Linkittelen sinut sitten ensi osan yhteydessä, kiitos vastalinkityksestä :)

    anonymous (2): Saitkin jo vastauksen sukupuukysymykseesi sääntösivujeni vieraskirjassa :)

    sal: Sami ja Simo ovat 16. sukupolvea.. Vähän aikaa saat vielä pelata ennen kuin saat kasvatettuasi sukusi toisesta sukupolvesta kuudenteentoista, minäkin olen pelannut tätä jo yli seitsemän kuukautta :D

    Jatkoa on tulossa varmaankin jossain vaiheessa tällä viikolla. Vielä ei ole tarvittavat kuvat kasassa, kun en ole ehtinyt enkä oikein jaksanut pelata.. Kaksoset ovat rasittavia :D

     
  • At 15/9/06 10:36, Anonymous Anonyymi said…

    Ihana tarina! Mä en malta odottaa seuraavaa osaa. ;)

     
  • At 15/9/06 15:37, Anonymous Anonyymi said…

    Mistä Pilven hiukset on ladattu?

     
  • At 15/9/06 15:40, Anonymous Anonyymi said…

    Mullekkin kävi tuollai joskus. Siis että vaatteet puuroutui aina välillä. Normaaliks ne tuli suihkun jälkeen. Toi ongelma oli toisella koneella mutta nykyisellä millä simssiä pelaan ei ole ilmennyt tätä ogelmaa. Toivottavasti jatkoa tänä viikonloppuna^^.

     
  • At 16/9/06 18:54, Anonymous Anonyymi said…

    Uih. Liian nättejä simejä tässä sinun Legacyssa on. Jatkoa toivoisin.

    Hyvin kerrot tarinaa eikä töksi. 8>

     
  • At 17/9/06 14:20, Anonymous Anonyymi said…

    Millo niinku aattelit jatkaa?

     
  • At 18/9/06 14:23, Blogger Nina said…

    Kiitokset jälleen kommenteistanne!

    calcifer: Kiitos linkityksestäsi, minäkin lisään tuonne sinun linkkisi heti ensi osan yhteydessä :)

    anonymous: En kyllä millään muista, mistä ne Pilven hiukset ovat.. Luultavasti löysin ne Sipsisims.comin findseista :)

    ukyo: Oliko sinulla se toinen kone heikko tehoisempi kuin nykyinen? Luulen ongelman johtuvan koneen vähäisistä tehoista, mutten ole varma siitä.

    suuttunut :(: Ei kannata suuttua, jos jatkoa ei ihan heti kuulu! Ei se uusi osa tule yhtään nopeammin silloin.. Teen tätä ihan omaksi huvikseni omalla vapaa ajallani. Jatkoa tulee aina heti, kun saan pelattua tarpeeksi pitkälle ja sen jälkeen jaksanut muokata kuvat ja kirjoittaa tarinan. Tällä hetkellä olen pelannut tarpeeksi pitkälle, mutten ole vielä ehtinyt tehdä loppua. Uusi osa ilmestyy varmaan tässä alkuviikosta, jos vain jaksan tehdä sen loppuun. Olen tällä hetkellä kipeänä, niin en kauhean kauaa jaksa koneella istua kerrallaan..

     

Lähetä kommentti

<< Home